Artikkelit

Väärään keräysastiaan päätynyt hätäraketti on tulipaloriski

Kirjoittanut Lassila & Tikanoja | Jun 13, 2017 6:30:00 AM

Väärä materiaali väärässä astiassa pilaa lajittelun, mutta voi pahimmassa tapauksessa olla myös turvallisuusriski. Harva kuitenkaan lajittelee tarkoituksella väärin – yleensä syynä on tiedon puute.

Kevät on useimmissa kiinteistöissä talkoiden aikaa. Piha siistitään kesää varten ja vuoden aikana nurkkiin kertyneet korjauskelvottomat huonekalut heitetään jätelavalle . Kaikille ei kuitenkaan ole aina aivan selvää, mitä jätelavalle voi heittää. Silloin lajitteluasemalle voi päätyä myös sinne kuulumattomia jakeita.

Jäiden sulaessa myös veneilijät heräävät uuteen kauteen. Jätteidenkäsittelylaitoksilla veneilykauden alku näkyy lisääntyneenä hätärakettien määränä. Suurin osa veneilijöistä tietää, ettei hätäraketin paikka ole sekajätteiden seassa, mutta toisilta se tuppaa silloin tällöin unohtumaan.

Jätteiden käsittelijälle hätäraketit ja muut vaaralliset jätteet väärässä keräysvälineessä ovat aina riski. Huomaamatta jäänyt raketti voi syttyä palamaan jätteiden kippauksen tai murskauksen yhteydessä ja aiheuttaa tulipalon.

Väärin lajiteltu materiaali pilaa koko prosessin

Vaarat vältetään, kun jätteet lajitellaan oikein . Esimerkiksi raketit voi toimittaa hävitettäväksi vaarallisten jätteiden käsittelijöille ja paikkakunnasta riippuen poliisille tai pelastuslaitokselle.

Useimmiten väärin lajiteltu jae pilaakin jätejakeen laadun, ei niinkään työntekijän terveyttä. Esimerkiksi muovi paperin tai biojätteen seassa ei liukene kemiallisesti, vaan pilaa koko prosessin. Samoin energiajakeen sekaan joutunut metallinpala voi aiheuttaa ongelmia käsittelyssä ja murskauksessa, tai rikkoa jätteenkäsittelylaitteen.

Harva kuitenkaan lajittelee jätteitä tietoisesti väärin, vaan yleensä syynä on välinpitämättömyys, tiedon puute tai inhimillinen virhe. Pääsääntöisesti lajittelu on suomalaisilla hyvin hallussa, ja virheiden määrät pienenevät koko ajan.

Kiinnostus kierrätystä kohtaan kasvussa

Asiaa tietysti helpottaisi, jos jätteiden lajittelusta ja kierrätyksestä olisi enemmän tietoa. Nykyään roskakatoksissa on niin paljon erilaisia keräysvälineitä, että vähemmästäkin menee hämilleen. Asiakkaiden tietoisuutta pitäisikin entisestään lisätä, oli sitten kyseessä yksityinen tai yritys.

Ainakin meidän asiakkaidemme keskuudessa kiinnostus kierrätystä kohtaan on selvästi kasvanut. Enää ei puhuta pelkästä energiajakeesta, vaan kysellään yksityiskohtaisemmin erilaisista muoveista, paperilaaduista ja murskaamisesta. Halutaan tietää tarkemmin, miten mikäkin tietyn tuotteen palanen lajitellaan. Myös Kierrätysbotti on ollut ahkerassa käytössä.

Asiakkaistamme kyllä näkee, että he ovat kiinnostuneita lajittelusta ja välittävät siitä, mitä jätteille tapahtuu. Ja jos jäte vahingossa päätyy väärään laariin, me ohjaamme sen oikeaan paikkaan.