L&T käynnisti keväällä 2023 hankkeen, jonka tavoitteena oli palkata työntekijöitä siivoustehtäviin Filippiineiltä. Hankkeen avulla on työllistetty vuoden 2023 aikana jo yli 50 filippiiniläistä.
Millä keinoilla 75 prosentin työllisyyteen voidaan päästä? Kysyimme asiantuntijoilta. Selvisi muun muassa, että osaaminen on elintärkeää, monimuotoisuus on ratkaisu moneen pulmaan ja että sosiaalinen vastuu on itse asiassa kestävää taloudellista toimintaa.
L&T on yksi Suomen suurimmista raskaan kaluston toimijoista ja sen tavoitteena on puolittaa oman toimintansa päästöt vuoteen 2030 mennessä. Kysyimme L&T:n asiantuntijoilta, millä toimenpiteillä tavoitteeseen päästään.