Artikkelit

5 tapaa varmistaa työturvallisuus seisokin aikana

Kirjoittanut Lassila & Tikanoja | Jan 24, 2017 11:04:00 AM

Seisakki eli vuosihuolto tarkoittaa poikkeustilaa tuotantolaitoksen alueella. Silloin alueella on paljon ulkopuolisia toimijoita ja työskentely tapahtuu poikkeavissa paikoissa sekä olosuhteissa. Poikkeustila on aina riski. Silti työturvallisuus halutaan pitää yhtä hyvänä kuin normaalin tuotannon aikana. Seisokin turvallisuuteen ja suunnitteluun kannattaa siis panostaa.

Teollisuudessa työturvallisuus on nykyään tärkeää. Kaikki yritykset pyrkivät pudottamaan tapaturmat jopa nollaan, riippumatta siitä miten taajuutta yrityksessä mitataan. Mekin olemme kirjoittaneet aiemmin tavoista parantaa työturvallisuutta.

Turvallisuuden merkitys koskee myös seisakin aikaa, sillä turvallisuus on yhteinen asia. Teollisuusyhtiöt eivät halua, että heidän kohteissaan tapahtuu yhtään tapaturmaa - oli sitten kyse omista tai toimittajien työntekijöistä.

Muista nämä asiat!

Työturvallisuutta parantaa se, kun muistat perusasiat ja viestit ne myös työntekijöille.

1. Kokoa eri osapuolet yhteen

Ennen aloittamista pidä EHQS-palaveri, jossa käydään työmaan turvallisuusasiat läpi. Tilaajan täytyy pitää perehdytykset tuotantolaitokseen ja sen käytäntöihin. Palaverissa on hyvä olla paikalla kaikkien osallistujien edustajia sekä käsitellä eritoten toimitusten rajapintoja ja työvaiheita.

2. Koulutus kaikille

Koulutus tulee antaa kaikille työmaalla työskenteleville. Perehdyttämätön henkilö saattaa huomaamattaan aiheuttaa merkittäviä riskejä. Esimerkiksi puhelimen tai sähkötyökalun käyttö tietyllä alueella saattaa aiheuttaa vaaratilanteen. Mahdollisista riskeistä ja seurauksista tulee kertoa selkeästi.

3. Huomioi monikulttuurisuus

Työmailla on joskus mukana myös työntekijöitä, jotka eivät osaa suomea. On varmistettava, että myös heidän perehdytyksensä onnistuu.

4. Yhdistäkää riskinarviot

Laadi tilaajana näkemys kohteen riskeistä ja vaadi urakoitsijaa suorittamaan oma riskinarviointi kohteesta. Yhdistäkää näiden riskinarvioiden huomiot ja toimenpiteet. Panosta työn aikaiseen turvallisuuden valvontaan.

5. Yhteiset tavoitteet

Varmistakaa, että tilaajalla, toimittajalla ja alihankkijoilla on yhteiset tavoitteet turvallisuuden suhteen. Huomioi tilaajan vastuu turvallisuudessa ja järjestä käytännöt sen mukaisesti. Vaadi kaikilta toimijoilta sitoutuminen samoihin käytäntöihin, äläkä salli poikkeuksia.

Joko kilpailutus on tehty ja vastuuhenkilöt nimetty? Lataa alta ilmainen muistilista seisokin järjestämiseen, niin oleelliset työvaiheet eivät pääse unohtumaan: