Artikkelit

Työperäisen maahanmuuton hanke mahdollisti työpaikan yli 50 filippiiniläiselle

Kirjoittanut Lassila & Tikanoja | Jan 25, 2024 12:08:16 PM

Työvoiman saatavuus ja pysyvyys ovat varsinkin palvelualoilla keskeisiä haasteita. L&T:llä haasteet kohdistuvat erityisesti siivoustyöhön. L&T käynnisti keväällä 2023 hankkeen, jonka tavoitteena oli palkata työntekijöitä siivoustehtäviin Filippiineiltä. Hankkeen avulla on työllistetty vuoden 2023 aikana jo yli 50 filippiiniläistä.   


”Suomessa työperäisen maahanmuuton rooli on erityisen merkittävä aloilla, joilla vaihtuvuus on suurta ja työvoiman saaminen haasteellista, kuten juuri siivousalalla. Suomalaisille siivous on usein työtä, jota tehdään pätkissä tai tietyssä elämänvaiheessa. Hankkeen avulla pyrimme saamaan L&T:n siivouspalveluihin sitoutunutta ja pitkäaikaista työvoimaa”, kertoo L&T:n kiinteistöpalvelujen henkilöstöjohtaja Jami Pohja.

L&T:llä on selvitetty jo pitkään työperäisen maahanmuuton mahdollisuuksia ja riskejä osana sosiaalisen vastuun kehittämistä, ja sen eteen on tehty perustavaa ja kattavaa pohjatyötä ennen hankkeen aloittamista.

Hanketta varten tuli esimerkiksi löytää sopiva yhteistyökumppani, joka huolehtisi palkattavien henkilöiden kotouttamisesta Suomeen.

”Meille oli tärkeää löytää kumppani, johon voimme luottaa ja jonka toiminta noudattaa eettisiä tarkoitusperiä. Alalla on valitettavan paljon toimijoita, jotka perivät niin sanottuja kynnysrahoja Suomeen työllistettäviltä henkilöiltä. Mediassakin on ollut esillä tapauksia, joissa työvoimaa on hankittu kyseenalaisin menetelmin. Emme halunneet ottaa mitään riskiä tämän suhteen”, kertoo L&T:llä työllistämishankkeista vastaava HR-projektipäällikkö Terhi Raisio.

Kokoaikaiset, toistaiseksi voimassa olevat työsopimukset

Vaikka poikkeamia ei löytynyt, nousi haastatteluissa muutamia hyviä kehitysehdotuksia vastaisuuden varalle.

”Työntekijät esimerkiksi toivoivat, että olisivat päässeet nopeammin työhön kiinni Suomeen tultuaan. Tämä huomioitiin jo ensimmäisen ryhmän saapuessa maaliskuussa, mutta olemme tehneet myös lisää toimenpiteitä sen eteen, että työn aloitus onnistuisi mahdollisimman ripeästi”, Raisio kertoo.

Tarkastelussa nousi esiin myös uralla eteneminen sekä perheen yhdistäminen. Raision mukaan filippiiniläiset ovat olleet kiinnostuneita urakehityksestä ja vaativimmista työtehtävistä.

"On hienoa, että työntekijöillämme on motivaatiota kehittyä työssään ja haluamme ehdottomasti kannustaa heitä tässä asiassa. Otimme urapolkuasian esiin heti seuraavissa kehityskeskusteluissa tarkastelun jälkeen.  Myös perheen yhdistäminen on meillä vahvana kehityskohteena, sillä se parantaa työntekijöiden kotoutumista Suomeen", Raisio kertoo. 

Raision mukaan kaikille Filippiineiltä tulleille tehtiin kokoaikainen, toistaiseksi voimassa oleva työsopimus.

Filippiiniläiset ovat myös olleet innokkaita oppimaan suomen kieltä, ja tähän tartuttiin kartoittamalla erilaisia kielikoulutusvaihtoehtoja. Näillä näkymin kielikoulutukset alkavat vuoden 2024 alkupuolella. Kurssi toteutetaan Työpaikkasuomi-koulutuksena.

Tällä hetkellä filippiiniläiset työskentelevät pääasiassa siivoustehtävissä toimisto- ja kauppakohteissa pääkaupunkiseudun ja Päijät-Hämeen alueen asiakkuuksissa.

”Pieniä haasteitakin meillä on ollut, mutta niistä on opittu. Esimerkiksi haja-asutusalueilla kohteesta toiseen siirtyminen on osoittautunut hankalaksi niille työntekijöille, joilla ei ole ajokorttia. Tähän olemme pyrkineet löytämään ratkaisuja kohdesuunnittelun avulla ja pohtimalla tarkemmin, millaisiin kaupunkeihin työntekijät on järkevä sijoittaa”, Raisio kertoo.


Hyvää palautetta asiakkailta

Usealle työntekijälle on hyvän työnjäljen ansiosta pystytty tarjoamaan jo vaativampia työtehtäviä esimerkiksi elintarvikehygieniasta, mikä tarkoittaa myös palkkatason nousua. 

Myös asiakkaat ovat antaneet hyvää palautetta sekä työn jäljestä että henkilöiden työasenteesta.

”Kaiken kaikkiaan hanke on ollut erittäin positiivinen kokemus ja rekrytoinnit onnistuneita. On mahtavaa huomata, miten olemme onnistuneet rikkomaan ennakkoluuloja ja näyttämään, että työperäinen maahanmuutto voi onnistuessaan tuoda hyötyjä kaikille osapuolille: työtä tarvitsevat pääsevät töihin, asiakas saa tiloihinsa motivoinutta ja oma-aloitteista työvoimaa ja me saamme pitkäaikaisia ja sitoutuneita työntekijöitä”, Raisio sanoo.

Vuoden aikana palkatuista filippiiniläisistä vain yksi on halunnut palata takaisin kotimaahansa. Muut ovat kotiutuneet Suomeen hyvin. Kokemusten perusteella Raisio uskoo, että projektista tulee kiinteä osa L&T:n työperäisen maahanmuuton edistämistyötä.

”Tämän vuoden aikana olemme työllistäneet noin 50 työntekijää Filippiineiltä ja ensi vuoden suunnitelmia tehdään parhaillaan. Tämä vuosi on ollut meille kaikille opettelua, mutta nyt meillä alkaa olla hyvät toimintamallit, joita noudattamalla pystymme tarjoamaan Suomeen muuttaville työntekijöille parhaan mahdollisen työympäristön ja sitä kautta vastaamaan myös alan saatavuushaasteisiin”, Raisio sanoo.

 

Monimuotoinen työyhteisö rikastaa

L&T:llä monimuotoisuuden edistäminen työyhteisössä on tärkeä osa yrityksen sosiaalista vastuuta. Tutkimuksetkin osoittavat, että monimuotoisuus työyhteisössä lisää yrityksen sisäistä ongelmanratkaisukykyä, innovatiivisuutta sekä kykyä palvella asiakkaita paremmin.

L&T:llä työskentelee ihmisiä monista eri kulttuuritaustoista ja jopa 90 eri kansalaisuudesta. Yrityksen tavoitteena on tarjota työtä myös niille, joiden on vaikea työllistyä. Maahanmuuttajien lisäksi L&T työllistää muun muassa ihmiskaupan uhreja, syrjäytymisvaarassa olevia sekä osatyökykyisiä.

”Haluamme, että meille kuka vain voi tulla töihin taustaan tai elämäntilanteeseen katsomatta. Työtehtävämme ovat usein sellaisia, joissa asenteella on ratkaiseva merkitys. Kaiken muun me voimme opettaa”, Pohja sanoo.