Lassila & Tikanoja Oyj
Pörssitiedote
27.2.2026 klo 7.50
Lassila & Tikanoja Oyj käynnistää omien osakkeiden hankinnan osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä ja hallituksen palkitsemisen toteuttamista varten
Lassila & Tikanojan Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää 4.12.2025 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen antamaa valtuutusta hankkia yhtiön omia osakkeita. Omien osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan 2.3.2026 ja päätetään viimeistään 28.4.2026. Hankittava määrä on korkeintaan 150 000 osaketta, joka vastaa noin 0,39 % Lassila & Tikanoja Oyj:n kaikista osakkeista. Osakkeet hankitaan yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toimeenpanoa ja hallituksen palkitsemisen toteuttamista varten.
Yhtiön omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. Omia osakkeita hankitaan markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (EU) N:o 596/2014 5 artiklan sekä Euroopan komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1052 mukaisesti.
Ylimääräinen yhtiökokous 4.12.2025 valtuutti hallituksen päättämään enintään 2 000 000 oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutuksen enimmäismäärä on noin 5,2 % yhtiön koko osakemäärästä. Osakkeita voidaan hankkia käytettäväksi muun muassa vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa, osana yhtiön osakeperusteista palkitsemisjärjestelmää tai rahoittamaan investointeja tai muutoin edelleen luovutettavaksi, yhtiöllä pidettäväksi tai mitätöitäväksi. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen 28.4.2026 saakka.
Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeiden rekisteröity kokonaismäärä on 38 211 724. Lassila & Tikanoja Oyj ei tällä hetkellä omista yhtäkään sen omaa osaketta.
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
Hilppa Rautpalo
Johtaja, lakiasiat, HR ja EHSQ
puh +358 10 636 2810
Lassila & Tikanoja on johtava pohjoismainen kiertotalousyhtiö, joka on sitoutunut vapauttamaan kiertotalouden potentiaalin yhdessä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa. Palveluihimme kuuluvat jätehuolto ja kierrätys, vaarallisten jätteiden ja ennallistamisen palvelut sekä teolliset palvelut ja vesienkäsittely. Tavoitteenamme on vahvistaa toimivaa infrastruktuuria yhteiskunnassa sekä edistää kestävää materiaalien käyttöä muuttamalla jätevirrat arvokkaiksi raaka-aineiksi. Yhtiö työllistää noin 2 300 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa ja se on listattu Nasdaq Helsingissä.
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lt.fi