Menetelmäkehityksen tavoitteena L&T:llä on löytää entistä kestävämpiä, turvallisempia ja tehokkaampia ratkaisuja asiakkaidemme palvelemiseen.
Huomisen kiertotalousratkaisut ideoidaan tänään
Vastuullisuusvaatimukset kiristyvät jatkuvasti ja samaan aikaan toimintaa tulisi tehostaa. Me L&T:llä teemme jatkuvaa menetelmäkehitystä säästääksemme raaka-aineita ja energiaa sekä auttaaksemme asiakkaitamme oman liiketoimintansa tehostamisessa.
Miksi teemme menetelmäkehitystä
Vastuullisuus
Tarjoamme vastuullisempia ratkaisuja asiakkaillemme ja rakennamme kestävämpää yhteiskuntaa.
Turvallisuus
Parannamme työntekijöidemme turvallisuutta ja työhyvinvointia.
Tehokkuus
Tehostamme toimintaamme ja parannamme asiakkaiden prosessien tehokkuutta.
Eläköön ideat ja luovuus!
L&T:llä menetelmäkehitystä ei tehdä suljettujen ovien takana pienellä porukalla, vaan siihen osallistuvat kaikki yli organisaatiorajojen. Ideoita saa esittää jokainen, ja niitä lähdetään myös herkästi tutkimaan ja pilotoimaan.
Esimerkkejä L&T:n menetelmäkehityksestä
Vesien puhdistus
Teollisuudessa vedenpuhdistusta tarvitaan esimerkiksi silloin, kun asiakkaan laitos ajetaan painepesua varten alas. Perinteisesti prosessissa syntyy paljon jätevettä.
L&T:n tytäryhtiö SVB on kehittänyt vesienkäsittelyyn konttiratkaisun. Kontteihin rakennetut vedenkäsittelylaitokset voidaan viedä asiakkaan luo, jolloin vedet voidaan käsitellä paikan päällä sen sijaan, että ne pitäisi kuskata muualle lieteautoilla. Puhdistettu vesi voidaan ohjata takaisin pumppuun käytettäväksi uudelleen.
Kekseliään järjestelmän avulla puhdistukseen kuluu vain alle kolmannes perinteisen pesun vesimäärästä.
Sakat talteen sukellusveneimurilla
Erilaisten teollisuuden saostusaltaiden pohjaan kertyy sakkaa, jota on hankalaa ottaa talteen ja viedä pois. L&T:llä on kehityksessä altaan pohjaa pitkin kulkeva telaketjurobotti, joka nuolee sakan talteen. Sakka saadaan nopeammin ja tehokkaammin kerättyä ja sitä voidaan jatkohyödyntää.
Puhtaampaa jälkeä räjäyttämällä
L&T on kehittänyt oman, räjähdysainepohjaisen menetelmän teollisuuden soodakattiloiden, voimalaitosten jäte- ja biokattiloiden sekä siilojen ja savukaasukanavien puhdistukseen.
Räjäyttäminen on nopea ja tehokas menetelmä, sillä se ei vaadi laitoksen pysäyttämistä puhdistuksen ajaksi eikä ihmisten menemistä sisään puhdistettaviin kohteisiin. Samalla se edistää työturvallisuutta sekä vähentää korroosioriskiä ja puhdistuksessa syntyvän jätteen määrää.
Vaarallisista jätteistä raaka-ainetta ja uusia tuotteita
Oikein käsiteltynä vaarallisestakin jätteestä pystytään löytämään monenlaisia hyötykäyttökohteita. L&T:llä on päästy Euroopan korkeimpaan vaarallisten aineiden kierrätysasteeseen menetelmäkehityksen ansiosta: 70 prosenttia kaikesta L&T:n kautta kulkevasta vaarallisesta jätteestä kiertää turvallisesti.
Kaikki L&T:n omissa laitoksissa käsiteltävät jakeet jatkavat elämäänsä jossain muussa muodossa. L&T esimerkiksi kierrättää jäteöljyn uudelleen käyttöön, ja jäähdytysjärjestelmissä käytettävä glykoli päätyy puunmerkkausaineeksi metsätalouteen.