Siirry sisältöön

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus päätti osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä

  • 1 minuutin lukuaika

Lassila & Tikanoja Oyj 
Pörssitiedote
27.2.2026 klo 7.45

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus päätti osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa uuden pitkän aikavälin osakepohjaisen kannustinjärjestelmän konsernin avainhenkilöille. Uuden järjestelmän tavoitteena on yhdenmukaistaa yhtiön, osakkeenomistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden ansaintaan ja kertymiseen sekä osakkeen arvonnousuun perustuva palkkiojärjestelmä.

Osakepalkkiojärjestelmä 2026—2030

Osakepalkkiojärjestelmässä 2026–2030 on kolme (3) kolmen (3) vuoden mittaista ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2026—2028, 2027—2029 ja 2028–2030.

Järjestelmässä osallistujalla on mahdollisuus ansaita Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeita ansaintakriteerien saavuttamisen perusteella. Hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin ansaintakriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Järjestelmän mahdolliset palkkiot maksetaan kunkin ansaintajakson päättymisen jälkeen.

Ansaintajaksolla 2026–2028 palkkioiden ansainta perustuu seuraaviin ansaintakriteereihin:

  • Oikaistu sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) (30 %) vuosina 2026-2028
  • Liikevaihdon kasvu (30 %) vuosina 2026-2028
  • Osakkeen kokonaistuotto (rTSR) (30 %) vuosina 2026-2028
  • Hiilijalanjäljen pienentäminen (ESG) (10 %) vuosina 2026-2028

Ansaintajaksolta 2026—2028 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 218 677 Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu ansaintajaksolla 2026—2028 noin 25 avainhenkilöä, mukaan lukien konsernin toimitusjohtaja ja johtoryhmä.

Yleistä

Osakepalkkiojärjestelmän palkkiot maksetaan osittain Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeina ja osittain rahana. Palkkioiden rahaosuudet on tarkoitettu kattamaan osallistujille maksetuista palkkioista aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Pääsääntöisesti palkkiota ei makseta osallistujalle, jos hänen työ- tai johtajasopimuksensa päättyy ansaintajakson tai sitouttamisjakson aikana.

Yhtiön johtoryhmän jäsenen on pidettävä omistuksessaan vähintään 50 prosenttia uuden järjestelmän perusteella hänelle maksetuista netto-osakkeista, kunnes johtoryhmän jäsenen osakeomistuksen arvo yhtiössä vastaa yhteensä hänen vuosipalkkansa arvoa. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin johtoryhmän jäsenyys jatkuu.

LASSILA & TIKANOJA OYJ

Hallitus

Lisätietoja:
Hilppa Rautpalo
Johtaja, lakiasiat, HR ja EHSQ
puh +358 10 636 2810

Lassila & Tikanoja on johtava pohjoismainen kiertotalousyhtiö, joka on sitoutunut vapauttamaan kiertotalouden potentiaalin yhdessä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa. Palveluihimme kuuluvat jätehuolto ja kierrätys, vaarallisten jätteiden ja ennallistamisen palvelut sekä teolliset palvelut ja vesienkäsittely. Tavoitteenamme on vahvistaa toimivaa infrastruktuuria yhteiskunnassa sekä edistää kestävää materiaalien käyttöä muuttamalla jätevirrat arvokkaiksi raaka-aineiksi. Yhtiö työllistää noin 2 300 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa ja se on listattu Nasdaq Helsingissä.

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lt.fi