Lassila & Tikanoja Oyj
Pörssitiedote
27.2.2026 klo 8.00
TOIMINTA ITSENÄISENÄ PÖRSSIYHTIÖNÄ ALKOI, VAKAA KEHITYS JATKUI
Tämän tilinpäätöstiedotteen taloudelliset luvut on esitetty toteutuneilla luvuilla 31.12.2025 taseen osalta ja carve-out-perusteisesti muiden taloudellisten tietojen sekä vertailukausien osalta. Carve-out -taloudelliset tiedot eivät välttämättä kuvaa sitä, millainen liiketoimintojen yhdistelty tulos ja taloudellinen asema olisivat olleet, jos Lassila & Tikanoja olisi ollut itsenäinen juridinen konserni ja olisi siten laatinut erilliset konsernin taloudelliset tiedot esitetyiltä ajanjaksoilta. Carve-out -taloudelliset tiedot eivät myöskään välttämättä osoita, millaiset Lassila & Tikanojan tulos, taloudellinen asema tai rahavirrat olisivat tulevaisuudessa.
Suluissa olevat luvut viittaavat vastaavaan jaksoon vuotta aiemmin, ellei toisin mainita.
Loka-joulukuun 2025 kehitys
- Liikevaihto oli 111,2 miljoonaa euroa (105,4). Liikevaihto kasvoi 5,5 %.
- Oikaistu EBITA oli 9,0 miljoonaa euroa (10,2), joka oli 8,1 % (9,7) liikevaihdosta.
- Kiertotalousliiketoiminnan1 oikaistu EBITA oli 9,6 miljoonaa euroa (10,3), eli 8,6 % (9,8) liikevaihdosta.
- Liikevoitto oli 4,2 miljoonaa euroa (8,7), joka oli 3,8 % (8,2) liikevaihdosta.
- Osakekohtainen tulos oli 0,08 euroa (0,17).
- Liiketoiminnan rahavirta investointien jälkeen oli 25,7 miljoonaa euroa (13,7).
Tammi-joulukuun 2025 kehitys
- Liikevaihto oli 426,6 miljoonaa euroa (423,9). Liikevaihto kasvoi 0,7 %.
- Oikaistu EBITA oli 40,6 miljoonaa euroa (44,4), joka oli 9,5 % (10,5) liikevaihdosta.
- Kiertotalousliiketoiminnan1 oikaistu EBITA oli 42,1 miljoonaa euroa (44,7), eli 9,9 % (10,5) liikevaihdosta.
- Liikevoitto oli 34,2 miljoonaa euroa (40,5), joka oli 8,0 % (9,5) liikevaihdosta.
- Osakekohtainen tulos oli 0,67 euroa (0,83).
- Liiketoiminnan rahavirta investointien jälkeen oli 41,4 miljoonaa euroa (34,3).
- Hallituksen ehdotus osingoksi on 0,42 euroa osakkeelta.
1 Vertailukelpoinen, aikaisemmin raportoitu Kiertotalousliiketoiminta carve-out-perusteisesti
Näkymät vuodelle 2026
Vuoden 2026 liikevaihdon arvioidaan olevan 420–450 miljoonaa euroa ja oikaistun EBITA:n 38–44 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 yhtiön liikevaihto oli 426,6 miljoonaa euroa ja oikaistu EBITA oli 40,6 miljoonaa euroa (carve-out-perusteisesti).
TOIMITUSJOHTAJA EERO HAUTANIEMI:
”Lassila & Tikanoja Oyj jakautui 31.12.2025 kahdeksi erilliseksi pörssiyhtiöksi: uudeksi Lassila & Tikanoja Oyj:ksi ja Luotea Oyj:ksi. Lassila & Tikanojan kiertotalousliiketoiminnan listautuminen omaksi pörssiyhtiökseen on hieno virstanpylväs. Yhtiö on koko historiansa ajan kyennyt uudistumaan, vastaamaan yhteiskunnan ja markkinoiden muutoksiin sekä tarttunut rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin. Itsenäisenä yhtiönä Lassila & Tikanoja tulee keskittymään täysimääräisesti kiertotalouspalveluiden kehittämiseen ja kasvuun sekä vastaamaan asiakkaiden ja yhteiskunnan kasvavaan tarpeeseen resurssitehokkaille kierrätysratkaisuille. Yhtiöllä on vahva perusta, osaava henkilöstö ja selkeä strategia luoda omistajille kestävää arvoa pitkällä aikavälillä.
Vuoden 2025 liikevaihto oli 426,6 miljoonaa euroa (423,9), jossa kasvua edellisvuoteen oli 0,7 prosenttia. Jätehuolto ja kierrätys -palvelualueella haastava suhdannetilanne ja jätehuollon materiaalivolyymien lasku heijastuivat liikevaihdon kehitykseen koko tilikauden ajan. Tämän palvelualueen liikevaihto laski 1,8 prosenttia 278,1 miljoonaan euroon, vaikka kesäkuussa toteutettu liiketoimintakauppa tuki kuormalavaliiketoiminnan kasvua koko toisen vuosipuoliskon ajan. Vaarallisten jätteiden ja ennallistamisen palvelualueella liikevaihto kasvoi 12,0 prosenttia 73,0 miljoonaan euroon ennallistamisen vahvan projektikannan sekä vakaana pysyneen vaarallisten jätteiden kysynnän seurauksena. Teollisten palveluiden ja vesienkäsittelyn liikevaihto oli vertailukauden tasolla eli 81,3 miljoonaa euroa.
Carve-out-perusteinen oikaistu EBITA oli 40,6 miljoonaa euroa (44,4). Suhteellinen kannattavuus pysyi hyvällä tasolla, vaikka Suomen talouden taantuma vaikutti kannattavuuskehitykseen koko tilikauden ajan. Toteutetut tehostamistoimenpiteet auttoivat sopeuttamaan yhtiön palvelutuotannon kustannuksia laskeneisiin volyymeihin. Tilikauden kannattavuutta rasittivat uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotosta aiheutuneet n. 1 miljoonan euron lisäkustannukset sekä järjestelmäuudistusta koskevan investoinnin poistojen aloitus, jolla oli n. 1,1 miljoonan euron negatiivinen tulosvaikutus.
Vuonna 2025 rahavirta parani edellisvuoteen verrattuna. Rahavirta kehittyi positiivisesti erityisesti vuoden viimeisellä neljänneksellä. Tammi-joulukuun liiketoiminnan rahavirta investointien jälkeen oli 41,4 miljoonaa euroa (34,3). Yritysostojen vaikutus liiketoiminnan rahavirtaan investointien jälkeen oli -11,1 miljoonaa euroa (-1,5).
Vuonna 2025 L&T jatkoi määrätietoisesti kasvustrategiansa toteuttamista. Kesäkuussa L&T osti Stena Recycling Oy:n kuormalavaliiketoiminnan. Kauppa vahvistaa L&T:n palvelutarjoomaa sekä tukee kiertotalousliiketoiminnan kasvua strategian mukaisesti. Joulukuussa L&T osti Suomessa Viemärihuolto Reinikka Oy:n osakekannan ja Ruotsissa yhtiö laajensi prosessipuhdistusliiketoimintaansa ostamalla RecondConcept i Ånge AB:n. Viemärihuolto Reinikka Oy on viemärihuollon palveluita tuottava yritys, joka toimii Keski-Pohjanmaalla. RecondConceptin hankinta vahvistaa L&T:n kemiallisen puhdistuksen ja prosessi- sekä energiateollisuuden palveluita. Tilikaudella tehtyjen yrityskauppojen yhteenlaskettu vuositason liikevaihto on noin 13 miljoonaa euroa.
Lassila & Tikanoja tiedotti joulukuussa, että yhtiö investoi muovinkierrätykseen Merikarvialla. Uuden, itsenäisen muovinkierrätyslaitoksen myötä L&T:n muovilaatujen kierrätyskapasiteetti Merikarvialla tulee kasvamaan noin 1,5-kertaiseksi.
L&T:n vastuullisuuskehitys jatkui vahvana tilikaudella. Yhtiö jatkoi määrätietoista työtään omien ilmastovaikutustensa minimoimiseksi. Yhtiön hiilijalanjälki (Scope 1-2) laski 18 % suhteessa vertailukauteen. Oman toiminnan päästöt ovat puolittuneet viisi vuotta ennen tavoiteaikaa. Hiilijalanjäljen pienentymisen taustalla ovat uusiutuvien polttoaineiden käytön laajentaminen sekä investoinnit vähäpäästöiseen kalustoon. Tavanomaisten jätteiden kierrätysaste nousi 61,8 prosenttiin (60,7) kasvaneiden kuormalava- ja muovivolyymien ansiosta, vaikka rakentamisen ja yhdyskuntien materiaalivolyymeja painoi vaikea suhdannetilanne. Myös turvallisuuskehitys jatkui positiivisena. Tapaturmataajuus parani ja ennakoivien toimenpiteiden määrä kasvoi ennätyskorkealle tasolle.”
Avainlukuja
| Avainluvut (milj. €) | 10–12/ 2025 | 10–12/ 2024 | Muutos % | 1–12/ 2025 | 1–12/ 2024 | Muutos % |
| Liikevaihto | 111,2 | 105,4 | 5,5 | 426,6 | 423,9 | 0,7 |
| Oikaistu EBITDA | 20,3 | 20,8 | -2,7 | 84,3 | 86,0 | -2,0 |
| Oikaistu EBITDA, % | 18,2 | 19,8 | 19,8 | 20,3 | ||
| EBITDA | 16,0 | 19,7 | -18,9 | 79,8 | 83,8 | -4,8 |
| EBITDA, % | 14,4 | 18,7 | 18,7 | 19,8 | ||
| Oikaistu EBITA | 9,0 | 10,2 | -11,9 | 40,6 | 44,4 | -8,6 |
| Oikaistu EBITA, % | 8,1 | 9,7 | 9,5 | 10,5 | ||
| Liikevoitto | 4,2 | 8,7 | -51,6 | 34,2 | 40,5 | -15,4 |
| Tilikauden tulos | 3,2 | 6,5 | -51,3 | 25,7 | 31,5 | -18,4 |
| Osakekohtainen tulos (EUR)1 | 0,08 | 0,17 | -51,3 | 0,67 | 0,83 | -18,4 |
| Liiketoiminnan nettorahavirta investointien jälkeen | 25,7 | 13,7 | 88,6 | 41,4 | 34,3 | 20,8 |
| Osakekohtainen liiketoiminnan nettorahavirta investointien jälkeen (EUR) | 0,67 | 0,36 | 88,6 | 1,08 | 0,90 | 20,8 |
| Bruttoinvestoinnit | 16,5 | 7,7 | 113,7 | 41,7 | 36,1 | 15,3 |
| Osinko/osake (EUR)2 | 0,42 | n/a | ||||
| Osinko/tulos, %2 | 62,4 | n/a | ||||
| Sijoitettu pääoma | 360,4 | 321,4 | 12,1 | |||
| Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROCE) | 10,6 | 13,7 | ||||
| Oman pääoman tuotto, % (ROE) | 12,1 | n/a | ||||
| Korolliset nettovelat | 150,2 | 67,4 | 122,8 | |||
| Korolliset nettovelat / Oikaistu EBITDA | 1,8x | n/a | ||||
| Omavaraisuusaste, % | 35,0 | n/a | ||||
| Nettovelkaantumisaste, % | 86,9 | n/a | ||||
| Henkilöstö kokoaikaiseksi muutettuna keskimäärin | 1 907 | 1 875 | 1,7 | |||
| Henkilöstö kauden lopussa | 2 236 | 2 219 | 0,8 |
1 Lasketaan jakautumishetken 31.12.2025 osakemäärän perusteella kaikkien kausien osalta.
2 Hallituksen ehdotus
Toteutuneiden lukujen ja carve-out -periaatteiden eroavuudet vaikuttavat tiettyjen avainlukujen esittämiseen. Oman
pääoman, korollisten velkojen ja korollisten nettovelkojen perusteella laskettavat tunnusluvut on esitetty ainoastaan
31.12.2025 tilanteesta, koska aikaisempien carve-out -perusteisesti esitettyjen kausien tiedot eivät kuvasta Lassila &
Tikanojan pääoma- ja rahoitusrakennetta.
KONSERNIN LIIKEVAIHTO JA TULOS
Loka-joulukuu
Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 111,2 miljoonaa euroa (105,4), jossa kasvua vertailukaudesta oli 5,5 %. Orgaanisesti liikevaihto kasvoi 2,5 %. Jätehuolto ja kierrätys -palvelualueen liikevaihto pysyi lähes vertailukauden tasolla ja oli 69,6 miljoonaa euroa (70,4). Vaarallisten jätteiden ja ennallistamisen palvelualueen liikevaihto kasvoi 23,9 miljoonaan euroon (16,7) ennallistamisen projektien vetämänä. Teollisten palveluiden ja vesienkäsittelyn liikevaihto oli vertailukauden tasolla eli 19,9 miljoonaa euroa (19,8).
Oikaistu EBITA oli 9,0 miljoonaa euroa (10,2), joka oli 8,1 % (9,7) liikevaihdosta. Kiertotalousliiketoiminnan oikaistu EBITA oli 9,6 miljoonaa euroa (10,3), eli 8,6 % (9,8) liikevaihdosta.
Liikevoitto oli 4,2 miljoonaa euroa (8,7), joka oli 3,8 % (8,2) liikevaihdosta. Liikevoittoon sisältyi yhteensä 4,3 miljoonaa euroa vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä. Liikevoittoa heikensi Sand & Vattenbläst i Tyringe AB:n (”SVB”) hankintaan liittyvän siirtyvän vastikkeen yhteensä 1,3 miljoonan euron käyvän arvon muutos. Liikevoittoa heikensivät lisäksi yhteensä 2,9 miljoonan euron vertailukelpoisuuteen vaikuttavat kulut, jotka liittyivät pääasiassa osittaisjakautumisen valmisteluun sekä liiketoimintojen hankintoihin. Osakekohtainen tulos oli 0,08 euroa (0,17).
Viimeisen vuosineljänneksen nettorahoituskulut laskivat -1,0 miljoonan euroon (-1,5). Osuus yhteisyritys Laania Oy:n tuloksesta oli viimeisellä vuosineljänneksellä 0,9 miljoonaa euroa (0,9).
Tammi-joulukuu
Vuoden 2025 liikevaihto oli 426,6 miljoonaa euroa (423,9), jossa kasvua vertailukaudesta oli 0,7 %. Orgaanisesti liikevaihto laski 1,0 %. Jätehuolto ja kierrätys -palvelualueen liikevaihto laski 1,8 prosenttia ja oli 278,1 miljoonaa euroa (283,1). Haastava suhdannetilanne ja jätehuollon materiaalivolyymien lasku heijastuivat liikevaihdon kehitykseen koko tilikauden ajan. Toisaalta liikevaihtoa tuki kuormalavaliiketoiminnan kasvu kesäkuussa toteutetun liiketoimintakaupan myötä. Vaarallisten jätteiden ja ennallistamisen palvelualueen liikevaihto kasvoi 12,0 prosenttia 73,0 miljoonaan euroon (65,2). Ennallistamisessa liikevaihto kasvoi vahvan projektikannan vetämänä ja vaarallisissa jätteissä kysyntä pysyi vakaana. Teollisten palveluiden ja vesienkäsittelyn liikevaihto oli vertailukauden tasolla eli 81,3 miljoonaa euroa (81,3).
Oikaistu EBITA oli 40,6 miljoonaa euroa (44,4), joka oli 9,5 % (10,5) liikevaihdosta. Kiertotalousliiketoiminnan oikaistu EBITA oli 42,1 miljoonaa euroa (44,7), eli 9,9 % (10,5) liikevaihdosta. Suhteellinen kannattavuus pysyi hyvällä tasolla, vaikka Suomen talouden taantuma vaikutti kannattavuuskehitykseen koko tilikauden ajan. Haastava suhdannetilanne vaikutti erityisesti jätehuollon volyymikehitykseen. Vaikka jätehuollon asema kuntaurakoissa ja tuottajavastuuyhteisöissä vahvistui edellisvuoteen verrattuna, laski liikevaihto muissa asiakassegmenteissä. Toteutetut tehostamistoimenpiteet auttoivat sopeuttamaan yhtiön palvelutuotannon kustannuksia laskeneisiin volyymeihin. Tilikauden kannattavuutta rasittivat uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotosta aiheutuneet n. 1 miljoonan euron lisäkustannukset sekä järjestelmäuudistusta koskevan investoinnin poistojen aloitus, jolla oli n. 1,1 miljoonan euron negatiivinen tulosvaikutus.
Liikevoitto oli 34,2 miljoonaa euroa (40,5), joka oli 8,0 % (9,5) liikevaihdosta. Liikevoittoon sisältyi yhteensä 4,5 miljoonaa euroa vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä. Liikevoittoa paransi Sand & Vattenbläst i Tyringe AB:n (”SVB”) hankintaan liittyvän siirtyvän vastikkeen yhteensä 0,9 miljoonan euron käyvän arvon muutos. Liikevoittoa heikensivät yhteensä 5,4 miljoonan euron vertailukelpoisuuteen vaikuttavat kulut, jotka liittyivät pääasiassa osittaisjakautumisen valmisteluun sekä liiketoimintojen hankintoihin. Osakekohtainen tulos oli 0,67 euroa (0,83).
Lassila & Tikanoja teki kolme yrityskauppaa vuonna 2025. Kesäkuussa L&T osti Stena Recycling Oy:n kuormalavaliiketoiminnan. Liiketoiminnan vuositason liikevaihto on ollut noin 10 miljoonaa euroa. Kauppa vahvistaa L&T:n palvelutarjoomaa sekä tukee kiertotalousliiketoiminnan kasvua strategian mukaisesti. Lassila & Tikanoja osti Viemärihuolto Reinikka Oy:n osakekannan 1.12.2025. Viemärihuolto Reinikka Oy on viemärihuollon palveluita tuottava yritys, joka toimii Keski-Pohjanmaalla. Yritys työllistää 10 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2024 oli noin 2 miljoonaa euroa. Kauppa vahvistaa L&T:n paikallista palveluverkostoa sekä viemärihuollon palveluita teollisuudelle, pienille ja keskisuurille yrityksille ja henkilöasiakkaille Kokkolan alueella. Ruotsissa Lassila & Tikanoja laajensi prosessipuhdistus-liiketoimintaansa ostamalla RecondConcept i Ånge AB:n 1.12.2025. Kauppa vahvistaa L&T:n kemiallisen puhdistuksen ja prosessi- sekä energiateollisuuden palveluita. Viime tilikaudella RecondConceptin liikevaihto oli noin 1,2 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti 7 henkilöä.
Lassila & Tikanoja tiedotti joulukuussa, että yhtiö investoi muovinkierrätykseen Merikarvialla. Kunnan kanssa solmittu kiinteistön vuokrasopimus mahdollistaa L&T:n muovinkierrätysliiketoiminnan laajentumisen. L&T ostaa samalla muovinkäsittelyyn tarkoitetun kaluston tiloissa aiemmin toimineen yrityksen konkurssipesältä. Vuokrasopimuksen ja laitteiston ostamisen lisäksi L&T investoi yli miljoona euroa teollisuuskiinteistön modernisointiin ja linjastojen kehittämiseen. Uuden, itsenäisen muovinkierrätyslaitoksen myötä L&T:n muovilaatujen kierrätyskapasiteetti Merikarvialla tulee kasvamaan noin 1,5-kertaiseksi.
Tilikauden nettorahoituskulut olivat -4,6 miljoonaa euroa (-4,7). Osuus yhteisyritys Laania Oy:n tuloksesta oli 1,9 miljoonaa euroa (3,2). Yhteisyritys Laanian tulosta rasitti poikkeuksellisen lämmin kevät, joka heikensi energiapuun kysyntää.
RAHOITUS
Vuoden 2025 liiketoiminnan nettorahavirta oli 73,4 miljoonaa euroa (74,0). Tilikauden aikana käyttöpääomaa sitoutui 0,3 miljoonaa euroa (vapautui 1,5). Liiketoiminnan nettorahavirta investointien jälkeen oli 41,4 miljoonaa euroa (34,3). Tilikauden nettorahavirtaa investointien jälkeen paransivat vertailukautta alhaisemmat operatiiviset investoinnit ja pienensivät yritysostot, joiden vaikutus oli 11,1 miljoonaa euroa (1,5).
Korollista vierasta pääomaa oli tilikauden lopussa 187,6 miljoonaa euroa. Korolliset nettovelat olivat 150,2 miljoonaa euroa. Pitkäaikaisten lainojen keskikorko ilman vuokrasopimusvelkoja oli 3,2 prosenttia.
Yhtiön ulkoisia lainoja ei ole sisällytetty vertailukauden carve-out -taloudellisiin tietoihin. Rahoitusjärjestelyistä 75 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina, 35 miljoonan euron ja 15 miljoonan euron määräaikaisluotot sekä 40 miljoonan euron rahoituslimiittisopimus siirtyivät jakautumisessa Lassila & Tikanojalle. Tilikauden lopussa 40,0 miljoonan komittoitu rahoituslimiitti oli käyttämättä.
Joukkovelkakirjalaina erääntyy vuoden 2028 toisella vuosineljänneksellä. Lainan kiinteä vuotuinen kuponkikorko on 3,375 prosenttia. Joukkovelkakirjalaina on sidottu vastuullisuustavoitteisiin, joita ovat yhtiön oman toiminnan kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen (Scope 1 ja 2) sekä alihankkijoiden polttoaineen käytön vähentäminen kuljetuksessa (Scope 3).
Määrältään 35 miljoonan euron ja 15 miljoonan euron määräaikaisluotot sekä 40 miljoonan euron rahoitusluottolimiitti erääntyvät vuoden 2028 toisella vuosineljänneksellä, ja näitä koskevissa sopimuksissa on kahden vuoden jatko-optio. Rahoitusjärjestelyt on sidottu seuraaviin taloudellisiin kovenanttiehtoihin: omavaraisuusaste ja nettovelkojen suhde käyttökatteeseen. Kovenanttiehtojen täyttymistä seurataan vuosineljänneksittäin.
Lassila & Tikanoja Oyj teki 19.2.2026 sopimuksen 100 miljoonan euron kotimaisesta yritystodistusohjelmasta. Yhtiö voi laskea ohjelman puitteissa liikkeelle alle vuoden mittaisia yritystodistuksia. Rahoitusjärjestely laajentaa Lassila & Tikanoja Oyj:n rahoituspohjaa sekä varmistaa konsernin normaalia käyttöpääomarahoitusta. Ohjelman järjestäjinä toimivat Danske Bank A/S, Suomen sivuliike, Nordea Bank Oyj sekä OP Yrityspankki Oyj.
Nettorahoituskulut olivat -4,6 miljoonaa euroa (-4,7). Nettorahoituskulut olivat 1,1 % (1,1) liikevaihdosta.
Omavaraisuusaste oli 35,0 % ja nettovelkaantumisaste 86,9 %. Korolliset nettovelat/oikaistu EBITDA -tunnusluku oli 1,8x. Konsernin oma pääoma oli 172,8 miljoonaa euroa. Rahavarat olivat tilikauden lopussa 37,4 miljoonaa euroa.
INVESTOINNIT
Tilikauden bruttoinvestoinnit olivat 41,7 miljoonaa euroa (36,1). Operatiiviset investoinnit ilman yrityskauppoja olivat 29,2 miljoonaa euroa (34,3). Investoinnit koostuivat pääasiassa kone- ja kalustohankinnoista sekä investoinneista tietojärjestelmiin. Yrityskauppojen osuus tilikauden bruttoinvestoinneista oli noin 12,5 miljoonaa euroa (1,8).
VASTUULLISUUS
L&T:n vastuullisuuskehitys jatkui vahvana tilikaudella. Yhtiö jatkoi määrätietoista työtään omien ilmastovaikutustensa minimoimiseksi. Yhtiön hiilijalanjälki (Scope 1-2) laski 18 % suhteessa vertailukauteen. Oman toiminnan päästöt ovat puolittuneet viisi vuotta ennen tavoiteaikaa (Scope 1-2, vuoden 2018 vertailutasoon nähden). Hiilijalanjäljen pienentymisen taustalla ovat uusiutuvien polttoaineiden käytön laajentaminen sekä investoinnit vähäpäästöiseen kalustoon. Uusiutuvan dieselin ja polttoöljyn osuus nestemäisten polttoaineiden kokonaiskulutuksesta nousi 38 prosenttiin. Raskaan kaluston ja työkoneiden investoinneista 38 % kohdistui vähäpäästöiseen kaasu- tai sähkökalustoon.
Tavanomaisten jätteiden kierrätysaste nousi 61,8 prosenttiin (60,7) kasvaneiden kuormalava- ja muovivolyymien ansiosta. Kokonaisuudessaan rakentamisen ja yhdyskuntien materiaalivolyymeja painoi vaikea suhdannetilanne. Myös turvallisuuskehitys jatkui positiivisena. Tapaturmataajuus parani ja ennakoivien toimenpiteiden määrä kasvoi ennätyskorkealle tasolle.
Vastuullisuustavoitteissa edistyminen
| Mittari | 2025 | 2024 | Tavoite | Tavoite saavutet-tava |
| YMPÄRISTÖVASTUU | ||||
| Hiilikädenjälki (tCO2-ekv.) eli vältetyt päästöt | -378 000 | -436 000 | liikevaihtoa nopeampi kasvu | |
| Hiilijalanjälki (tCO2-ekv.) Scope 1 ja 2 | 19 900 | 24 400 | nettonolla | 2045 |
| L&T:n hallussa olevien materiaalivirtojen kierrätysaste (%) | 61,8 | 60,7 | ||
| SOSIAALINEN VASTUU | ||||
| Kokonaistapaturmataajuus (TRIF) | 21,8 | 24,1 | 15,0 | 2030 |
| Sairauspoissaolot (%) | 5,2 | 5,2 | 4,0 | 2030 |
HENKILÖSTÖ
Henkilöstömäärä oli vuonna 2025 kokoaikaiseksi muutettuna keskimäärin 1 907 (1 875). Tilikauden lopussa palveluksessa oli koko- ja osa-aikaisia yhteensä 2 236 (2 219) henkilöä.
| Henkilöstömäärä tilikauden lopussa | 2025 | 2024 |
| Konserni | 2 236 | 2 219 |
| Suomi | 2 133 | 2 123 |
| Ruotsi | 103 | 96 |
OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA
Vaihto ja kurssi
Lassila & Tikanojan jakautumisen täytäntöönpano tapahtui 31.12.2025, ja kaupankäynti Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeilla alkoi Nasdaq Helsingin pörssilistalla 2.1.2026.
Omat osakkeet
Yhtiön hallussa ei ollut yhtään omaa osaketta tilikauden lopussa.
Osakepääoma ja osakkeiden lukumäärä
Yhtiön rekisteröity osakepääoma on 80 000 euroa. Yhtiön ulkona olevien osakkeiden kokonaismäärä tilikauden lopussa oli 38 211 724 osaketta.
Osakepohjaiset kannustinjärjestelmät
Lassila & Tikanojan pitkän aikavälin kannustinjärjestelmien tarkoituksena on sitouttaa osallistujia pitkän aikavälin tavoitteisiin ja omistaja-arvon kasvattamiseen sekä tarjota kilpailukykyinen omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. Yhtiöllä on seuraava osakepohjainen kannustinjärjestelmä, jonka mukaisia osakepalkkioita on vielä maksamatta tilinpäätöspäivänä:
Suoriteperusteinen osakepalkkiojärjestelmä 2023–2027, jossa on käynnissä kolmivuotiset ansaintajaksot 2023–2025, 2024–2026 ja 2025–2027. Ansaintajaksojen aikana suoriutumista mitataan jakautuneen yhtiön (vanha Lassila & Tikanoja Oyj, nykyisin Luotea Oyj) asettamien kriteerien perusteella. Ansaintajaksojen perusteella maksettavat palkkiot maksetaan viimeistään viiden kuukauden kuluessa sen päättymisestä osake- ja rahaosuuden yhdistelmänä.
Jakautumissuunnitelman mukaan vanhan Lassila & Tikanojan hallitus on päättänyt jakautumisen vaikutuksista suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän ansaintajaksoihin suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän ehtojen mukaisesti. Suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän ansaintajakson 2023–2025 osalta toteuma lasketaan vanhan Lassila & Tikanojan osakkeiden kappalemääränä ja vahvistetaan euroina. Ansaittu euromääräinen palkkio konvertoidaan suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän osallistujan työnantajayhtiön osakkeiksi maksuhetkellä.
Uusi Lassila & Tikanoja aikoo jakautumisen täytäntöönpanon jälkeen jatkaa vanhan Lassila & Tikanojan olemassa olevaa suoriteperusteista osakepalkkiojärjestelmää olennaisilta osin nykyisiä ehtoja vastaavin ehdoin, mutta sillä muutoksella, että palkkiot maksetaan uuden Lassila & Tikanojan osakkeilla vanhan Lassila & Tikanojan osakkeiden sijaan ja uuden Lassila & Tikanojan osakkeina ilmaistujen palkkioiden määrää muutetaan vastaavasti. Nykyisen suoriteperusteisen osakepalkkiojärjestelmän ansaintajaksojen 2024–2026 ja 2025–2027 perusteella annettavat palkkiot muunnetaan uuden Lassila & Tikanojan osakkeiksi uuden Lassila & Tikanojan osakkeen hinnanmuodostuksen perusteella listautumisen jälkeen.
Jakautumisen täytäntöönpanon jälkeen uuden Lassila & Tikanojan osakepohjaisten kannustinjärjestelmien yksityiskohdista päättää uuden Lassila & Tikanojan hallitus.
Osakkeenomistajat
Yhtiöllä oli tilikauden lopussa 24 234 osakkeenomistajaa. Hallintarekisteröidyn omistuksen osuus oli 13,2 % osakekannasta.
Liputusilmoitukset
Yhtiö ei vastaanottanut Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5. pykälän mukaisia ilmoituksia tilikaudella.
Hallituksen valtuutukset
Vanhan Lassila & Tikanoja Oyj:n (nykyisin Luotea Oyj) 4.12.2025 pidetty ylimääräinen yhtiökokous päätti osana jakautumispäätöstä ja ehdollisena jakautumisen täytäntöönpanolle uuden Lassila & Tikanoja Oyj:n hallituksen valtuuttamisesta yhtiön omien osakkeiden hankkimiseen yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Lisäksi ylimääräinen yhtiökokous päätti hallituksen valtuuttamisesta päättämään osakeannista sekä osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta.
Hallitus on valtuutettu hankkimaan enintään 2 000 000 kappaletta (5,2 % koko osakemäärästä) yhtiön omia osakkeita. Hankkimisvaltuutus on voimassa jakautumisen täytäntöönpanoa ensiksi seuraavan Lassila & Tikanojan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
Hallitus on valtuutettu päättämään uusien tai yhtiön hallussa mahdollisesti olevien osakkeiden annista osakeannilla ja/tai optio-oikeuksien tai muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta siten, että valtuutuksen nojalla voidaan antaa ja/tai luovuttaa yhteensä enintään 2 000 000 osaketta, joka on 5,2 % koko osakemäärästä. Valtuutus on voimassa jakautumisen täytäntöönpanoa ensiksi seuraavan Lassila & Tikanojan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka.
YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET
Vanhan Lassila & Tikanoja Oyj:n (nykyisin Luotea Oyj) 4.12.2025 pidetty ylimääräinen yhtiökokous päätti vanhan Lassila & Tikanojan osittaisjakautumisesta sekä osana jakautumispäätöstä ja ehdollisena jakautumisen täytäntöönpanolle uuden itsenäisen yhtiön perustamisesta, jonka nimeksi tulee Lassila & Tikanoja Oyj (”Uusi Lassila & Tikanoja”), Uuden Lassila & Tikanojan hallituksen kokoonpanosta, Uuden Lassila & Tikanojan hallituksen valtuuttamisesta antamaan Uuden Lassila & Tikanojan osakkeita ja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia sekä päättämään Uuden Lassila & Tikanojan omien osakkeiden hankkimisesta ja Uuden Lassila & Tikanojan omien osakkeiden pantiksi ottamisesta. Yhtiökokous päätti ehdollisena jakautumisen täytäntöönpanolle Uuden Lassila & Tikanojan hallituksen palkkioista, tilintarkastajan ja kestävyysraportoinnin varmentajan valinnasta ja palkkioista ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan perustamisesta sekä käsitteli Uuden Lassila & Tikanojan palkitsemispolitiikan.
Osana jakautumispäätöstä ja ehdollisena jakautumisen täytäntöönpanolle yhtiökokous vahvisti Uuden Lassila & Tikanojan hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi (5). Uuden Lassila & Tikanojan hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Jukka Leinonen ja varapuheenjohtajaksi Sakari Lassila ja hallituksen muiksi jäseniksi Tuija Kalpala, Teemu Kangas-Kärki ja Anna-Maria Tuominen-Reini.
Ehdollisena jakautumisen täytäntöönpanolle Uuden Lassila & Tikanojan tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, joka on ilmoittanut nimeävänsä yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Samuli Perälän. Ehdollisena jakautumisen täytäntöönpanolle Uuden Lassila & Tikanojan kestävyysraportoinnin varmentajaksi valittiin kestävyystarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, joka on ilmoittanut nimeävänsä yhtiön päävastuulliseksi kestävyysraportointitarkastajaksi KRT Samuli Perälän.
Ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksistä on kerrottu tarkemmin Luotea Oyj:n pörssitiedotteella 4.12.2025.
HALLITUS
Lassila & Tikanoja Oyj:n hallituksen jäsenet ovat Tuija Kalpala, Teemu Kangas-Kärki, Sakari Lassila, Jukka Leinonen ja Anna-Maria Tuominen-Reini. Vanhan Lassila & Tikanoja Oyj:n 4.12.2025 pidetty ylimääräinen yhtiökokous valitsi Jukka Leinosen hallituksen puheenjohtajaksi ja Sakari Lassilan varapuheenjohtajaksi.
Tammikuun 2. päivänä 2026 pitämässään järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi keskuudestaan tarkastusvaliokunnan ja henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan jäsenet. Tarkastusvaliokuntaan valittiin Teemu Kangas-Kärki (puheenjohtaja), Sakari Lassila ja Anna-Maria Tuominen-Reini. Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokuntaan valittiin Jukka Leinonen (puheenjohtaja), Sakari Lassila ja Tuija Kalpala.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Lassila & Tikanoja Oyj tiedotti 2.1.2026, että se julkistaa vuonna 2026 seuraavat taloudelliset katsaukset:
- Tilinpäätöstiedote 2025, perjantaina 27.2.2026 klo 8.00
- Osavuosikatsaus tammi - maaliskuu, keskiviikkona 6.5.2026 klo 8.00
- Puolivuosikatsaus tammi - kesäkuu, torstaina 6.8.2026 klo 8.00
- Osavuosikatsaus tammi - syyskuu, keskiviikkona 28.10.2026 klo 8.00
Lisäksi yhtiö tiedotti, että Lassila & Tikanojan vuosikertomus 2025 julkaistaan yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.lt.fi viikolla 15. Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi tiistaina 28.4.2026. Kokouksen kutsuu koolle yhtiön hallitus erikseen myöhemmin.
Yhtiö tiedotti Lassila & Tikanoja Oyj:n nimitystoimikunnan kokoonpanon 29.1.2026. Lassila & Tikanojan kolme suurinta osakkeenomistajaa, jotka ovat oikeutettuja nimeämään edustajan Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan, ovat osakkeenomistajien ryhmä I (Evald ja Hilda Nissin Säätiö ja Bergholm Heikki), osakkeenomistajien ryhmä II (Chemec Oy, CH-Polymers Oy, Maijala Eeva, Maijala Investment Oy, Maijala Juhani, Maijala Juuso, Maijala Miikka, Maijala Mikko, Maijala Roope ja Maijala Tuula) ja Nordea Funds Ltd (hallinnoimiensa 11 rahaston kautta). Edustajikseen Lassila & Tikanojan nimitystoimikuntaan nämä osakkeenomistajat ovat valinneet Juhani Lassilan, Miikka Maijalan ja Josefin Degerholmin. Lassila & Tikanoja Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Leinonen toimii nimitystoimikunnan neljäntenä jäsenenä. Nimitystoimikunnan puheenjohtaja on Juhani Lassila.
Lassila & Tikanoja Oyj vastaanotti 30.1.2026 Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5. pykälän mukaisen ilmoituksen, jonka mukaan Protector Forsikring ASA:n osakeomistus Lassila & Tikanojasta alitti 5 prosentin rajan 29.1.2026.
Lassila & Tikanoja Oyj tiedotti 16.2.2026, että johtoryhmän jäsen Hilppa Rautpalo (Johtaja, lakiasiat, henkilöstö ja EHSQ) on ilmoittanut jättävänsä yhtiön siirtyäkseen työskentelemään talon ulkopuolelle viimeistään elokuussa 2026.
Lassila & Tikanoja tiedotti 26.2.2026 Lassila & Tikanojan osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 2026.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksessa olisi viisi (5) jäsentä. Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallitukseen valitaan uudelleen kaikki sen nykyiset jäsenet eli Tuija Kalpala, Teemu Kangas-Kärki, Sakari Lassila, Jukka Leinonen ja Anna-Maria Tuominen-Reini. Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jukka Leinonen ja varapuheenjohtajana Sakari Lassila.
Nimitystoimikunta ehdottaa, että hallituksen jäsenille maksetaan palkkioita seuraavasti:
– puheenjohtaja 70 000 euroa vuodessa (2025: 70 000 euroa);
– varapuheenjohtaja 47 000 euroa vuodessa (2025: 47 000 euroa);
– muut hallituksen jäsenet 35 000 euroa vuodessa (2025: 35 000 euroa);
Kuitenkin mikäli hallituksen jäsen, joka ei ole hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, toimii tarkastusvaliokunnan tai henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan puheenjohtajana, hänen vuosipalkkionsa on 47 000 euroa.
Lassila & Tikanoja tiedotti 27.2.2026, että yhtiö käynnistää omien osakkeiden hankinnan osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä ja hallituksen palkitsemisen toteuttamista varten. Lassila & Tikanojan Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää 04.12.2025 pidetyn ylimääräisen yhtiökokouksen antamaa valtuutusta hankkia yhtiön osakkeita. Omien osakkeiden hankinta aloitetaan aikaisintaan 2.3.2026 ja päätetään viimeistään 28.4.2026. Hankittava määrä on korkeintaan 150 000 osaketta, joka vastaa noin 0,39 % Lassila & Tikanojan kaikista osakkeista.
Lassila & Tikanoja tiedotti 27.2.2026, että yhtiön hallitus on päättänyt perustaa uuden pitkän aikavälin osakepohjaisen kannustinjärjestelmän konsernin avainhenkilöille. Uuden järjestelmän tavoitteena on yhdenmukaistaa yhtiön, osakkeenomistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon kasvattamiseksi pitkällä aikavälillä, sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyiset yhtiön osakkeiden ansaintaan ja kertymiseen sekä osakkeen arvonnousuun perustuvan palkkiojärjestelmän.
Osakepalkkiojärjestelmässä 2026–2030 on kolme (3) kolmen (3) vuoden mittaista ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2026—2028, 2027—2029 ja 2028–2030. Järjestelmässä osallistujalla on mahdollisuus ansaita Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeita ansaintakriteerien saavuttamisen perusteella. Hallitus päättää järjestelmän ansaintakriteerit ja kullekin ansaintakriteerille asetettavat tavoitteet ansaintajakson alussa. Järjestelmän mahdolliset palkkiot maksetaan kunkin ansaintajakson päättymisen jälkeen. Ansaintajaksolla 2026–2028 palkkioiden ansainta perustuu seuraaviin ansaintakriteereihin:
- Oikaistu sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) (30 %) vuosina 2026—2028
- Liikevaihdon kasvu (30 %) vuosina 2026–2028
- Osakkeen kokonaistuotto (rTSR) (30 %) vuosina 2026—2028
- Hiilijalanjäljen pienentäminen (ESG) (10 %) vuosina 2026—2028
Ansaintajaksolta 2026—2028 maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 218 677 Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden. Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu ansaintajaksolla 2026—2028 noin 25 avainhenkilöä, mukaan lukien konsernin toimitusjohtaja ja johtoryhmä.
LÄHIAIKOJEN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Yleinen taloudellinen epävarmuus voi vaikuttaa asiakkaiden taloudelliseen toimeliaisuuteen, mikä voi pienentää kysyntää L&T:n palveluille.
Lassila & Tikanojan liiketoiminta on altis talouden suhdannevaihteluille, ja muuttuvat markkinaolosuhteet ja vaihtelut L&T:n asiakkaiden toimialoilla voivat vaikuttaa L&T:n palvelujen ja ratkaisujen kysyntään.
Lassila & Tikanojan toiminta-alueet ovat kilpailtuja, ja lisääntynyt kilpailu tai epäonnistuminen kilpailutilanteeseen reagoinnissa voivat aiheuttaa L&T:lle markkinaosuuden menetyksen.
Lassila & Tikanoja altistuu liiketoiminnassaan materiaalien, raaka-aineiden ja tuotantohyödykkeiden hinnoittelun ja toimitusten vaihteluille.
Suomessa jätelakia muutettiin heinäkuussa 2021. Jätelain uudistuksella vahvistettiin kuntien roolia pakkausmateriaalien ja biojätteiden keräystoiminnan järjestämisessä asuinkiinteistöiltä. Muutoksen myötä L&T:n suorat asiakassopimukset asuinkiinteistöjen kanssa, jotka koskevat pakkausjätteiden ja biojätteiden erilliskeräystä, siirtyivät kunnille kilpailutettavaksi portaittain 1.7.2022 – 1.7.2025. Kunnallistamisen myötä Suomen jätehuoltomarkkinasta tulee siirtymään vuosina 2024–2028 vapaan kilpailun piiristä kuntayhtiöille L&T:n arvion mukaan noin 100 miljoonaa euroa. L&T osallistuu kuntaurakoiden kilpailutuksiin ja on merkittävä toimija kuntaurakoissa. Yhtiö arvioi kuitenkin muutoksen kokonaisvaikutuksen olevan yhtiölle negatiivinen.
Lassila & Tikanoja voi joutua ympäristövahingoista johtuvaan vastuuseen, mistä voisi aiheutua merkittäviä kuluja ja mainehaittaa.
Yhtiössä on käynnissä useita toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönottovaiheita. Järjestelmien käyttöönottoon ja toimintamallin vakiinnuttamiseen liittyvät väliaikaiset ylimääräiset kustannukset sekä sitoutunut käyttöpääoma voivat heikentää yhtiön tulosta.
Lassila & Tikanojan yrityskauppa- ja yritysjärjestelytoiminta altistaa L&T:n erilaisille riskeille, joilla voi olla haitallinen vaikutus sen liiketoimintaan.
Lassila & Tikanoja toimii henkilöstövaltaisella alalla ja epäonnistumiset osaavan henkilöstön rekrytoinnissa, ylimpien johtohenkilöiden tai muiden avainhenkilöiden menettäminen tai muut häiriöt henkilöstön saatavuudessa tai työkyvyssä voivat vaikuttaa haitallisesti L&T:n liiketoimintaan, eikä se välttämättä onnistu rekrytoimaan ja/tai sitouttamaan henkilöitä, joilla on tarvittava osaaminen.
Lassila & Tikanojan toiminta ja sen tarjoamat palvelut ovat laajasti riippuvaisia tietoverkoista ja digitaalisista ratkaisuista, ja niiden häiriöt ja niihin kohdistuvat loukkaukset tai hyökkäykset sekä mahdollinen epäonnistuminen tietojärjestelmien kehityshankkeissa sekä riittävien tietojenkäsittelysopimusten puute voivat vaikuttaa haitallisesti L&T:n liiketoimintaan ja taloudelliseen asemaan sekä aiheuttaa mainehaittaa.
Geopoliittiseen tilanteeseen liittyy epävarmuutta Venäjän hyökkäyssodan ja Yhdysvaltojen tullipolitiikan seurauksena. Välilliset vaikutukset yleiseen taloudelliseen toimeliaisuuteen Suomessa ja Ruotsissa voivat vaikuttaa liikevaihtoa ja tulosta heikentävästi.
VOITONJAKOEHDOTUS
Lassila & Tikanoja Oyj:n jakokelpoiset varat tilinpäätöksessä ovat 42 316 205,58 euroa, josta tilikauden voitto on 16 366 364,95 euroa. Yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia eikä myöskään OYL 13:2 §:ssä tarkoitettu maksukykyisyystesti vaikuta jakokelpoisten varojen määrään.
Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa tilikaudelta 2025 maksetaan 0,42 euroa osakkeelta. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan kahdessa erässä. Ensimmäinen erä, 0,21 euroa osakkeelta, maksettaisiin toukokuussa 2026 ja toinen erä, 0,21 euroa osakkeelta lokakuussa 2026.
Voitonjakoehdotuksen tekemispäivänä osinkoon oikeuttavia osakkeita on 38 211 724 kappaletta, joten osingon kokonaismäärä olisi 16 048 924,08 euroa. Konsernin osakekohtainen tulos oli 0,67 euroa.
Lassila &Tikanojan vuosikertomus, joka sisältää toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2025, julkaistaan viikolla 15 osoitteessa www.lt.fi. Varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi tiistaina 28.4.2026. Kokouksen kutsuu koolle yhtiön hallitus erikseen myöhemmin.
Helsinki 26.2.2026
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus
Eero Hautaniemi
toimitusjohtaja
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Eero Hautaniemi, puh. 010 636 2810
talousjohtaja Joni Sorsanen, puh. 050 443 3045
Lassila & Tikanoja on johtava pohjoismainen kiertotalousyhtiö, joka on sitoutunut vapauttamaan kiertotalouden potentiaalin yhdessä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa. Palveluihimme kuuluvat jätehuolto ja kierrätys, vaarallisten jätteiden ja ennallistamisen palvelut sekä teolliset palvelut ja vesienkäsittely. Tavoitteenamme on vahvistaa toimivaa infrastruktuuria yhteiskunnassa sekä edistää kestävää materiaalien käyttöä muuttamalla jätevirrat arvokkaiksi raaka-aineiksi. Yhtiö työllistää noin 2 300 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa ja se on listattu Nasdaq Helsingissä.
| Jakelu: |
| Nasdaq Helsinki |
| Keskeiset tiedotusvälineet |
| www.lt.fi |
Liite