Lassila & Tikanoja Oyj
Pörssitiedote
19.3.2026 klo 9.00
Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi jättää tehtävänsä omasta pyynnöstään 2027
Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtajana vuodesta 2019 toiminut Eero Hautaniemi on ilmoittanut toiveestaan jäädä pois tehtävästään viimeistään 30.6.2027.
Yhtiön hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.
”Haluan jo tässä vaiheessa kiittää Eeroa erinomaisesta yhteistyöstä ja sitoutumisesta yhtiöön. Eero on luotsannut yhtiötä menestyksekkäästi vuodesta 2019 ja onnistuneen jakautumisen jälkeen käynnistänyt vahvasti uuden kiertotalousyhtiön strategian toimeenpanon”, sanoo Lassila & Tikanojan hallituksen puheenjohtaja Jukka Leinonen.
”Lassila & Tikanoja on nyt onnistuneesti toteutetun jakautumisen jälkeen puhtaasti kiertotalousyhtiö ja erinomaisessa asemassa hyödyntämään kasvavien markkinoiden suomat mahdollisuudet. Koen, että vuosi 2027 on hyvä hetki antaa viestikapula eteenpäin uudelle johtajalle tämän jännittävän matkan seuraavaan vaiheeseen”, sanoo Lassila & Tikanoja Oyj:n toimitusjohtaja Eero Hautaniemi.
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
Jukka Leinonen
Hallituksen puheenjohtaja
jukka.leinonen@lassila-tikanoja.fi
Lassila & Tikanoja on johtava pohjoismainen kiertotalousyhtiö, joka on sitoutunut vapauttamaan kiertotalouden potentiaalin yhdessä asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa. Palveluihimme kuuluvat jätehuolto ja kierrätys, vaarallisten jätteiden ja ennallistamisen palvelut sekä teolliset palvelut ja vesienkäsittely. Tavoitteenamme on vahvistaa toimivaa infrastruktuuria yhteiskunnassa sekä edistää kestävää materiaalien käyttöä muuttamalla jätevirrat arvokkaiksi raaka-aineiksi. Yhtiö työllistää noin 2 300 henkilöä Suomessa ja Ruotsissa ja se on listattu Nasdaq Helsingissä.
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lt.fi