Saamme monesti kyselyitä siitä, millaista kesätyö jäteauton apukuljettajana on. Päätimme kysyä sitä kesätyöntekijä Juho Aallolta.
"Olen ollut nyt reilut kaksi kuukautta jäteauton kuljettajan apurina pääkaupunkiseudulla. Työtehtäviin kuuluu siis yksinkertaisesti roska-astioiden tyhjennys yhdessä työparin kanssa. Kippaamme roskiksia niin omakotitalo- kuin kerrostaloalueiltakin.
Juuri siinä erilaisten alueiden vaihtelussa tulee esiin myös työn eri puolet: Omakotitaloalueilla juoksen ja kävelen auton perässä tyhjentäen astioita. Kerrostaloissa on puolestaan yleensä häkit, joiden luokse mennään autolla ja ne tyhjennetään yhteistuumin kuljettajan kanssa.
Työ on yksinkertaista ja olenkin päässyt siihen hyvin sisään. Alussa minulla oli hiukan vaikeuksia saada astioita pysymään hissillä, jolla ne kipataan. Alkuhaasteet koskivat kuitenkin vain työn ensimmäisiä päiviä. Nykyään työ sujuukin jo kuin itsestään. Päivätkin hurahtavat nopeasti ohi, sillä tekemistä riittää jatkuvasti.
Työpäivän aloitamme aina firman hallilta, jossa hörpätään kahvit ja sitten lähdetään ajamaan kohti piiriä. Piirissä ajetaan koko päivä ja lounastetaan tietenkin välissä. Työn ehdottomiin positiivisiin puoliin kuuluu hyvätasoinen urakkapalkka, joten päivät saattavat olla joskus todella lyhyitä, jos saamme parin kanssa hommat reippaassa tahdissa tehtyä nopeasti.
Kesätyö L&T:llä on vastannut odotuksiani. Yleisesti ottaen työ on mukavaa, varsinkin vaihtuvien maisemien vuoksi. Työssä saa myös paljon liikuntaa, joten kunto pysyy korkealla ilman juoksulenkkejä vapaa-ajalla."
Tarina on julkaistu 28.6.2018.