Kustannustehokasta ja nopeaa
Savututkimuksella katetaan nopeasti laajakin viemäriverkosto.

Viemäriverkoston savututkimus on kustannustehokkain tapa etsiä viemärin virheliitokset ja tukokset. Tilaa L&T toteuttamaan viemäriverkoston savututkimus ympäri Suomen.
Savututkimuksella katetaan nopeasti laajakin viemäriverkosto.
Savukokeesta tiedotetaan alueella ja raportointi kuuluu asiaan.
Savututkimuksella haarukoidaan ongelmakohta ja kuvauksella tutkitaan tarkemmin.

Kemiallisen savun avulla tehtävällä tiiveyskokeella viemäreiden vuotokohdat löytyvät varmasti. Menetelmä on nopea ja kustannustehokas. Käytettävä savu on myös vaaratonta sekä terveydelle että omaisuudelle.
Savututkimuksella löydetään nopeasti esimerkiksi viemärin virheelliset liitokset, jolloin vuotovesien määrää pystytään vähentämään. Säästöjä syntyy esimerkiksi kunnille siitä, kun ylimääräisiä sulamisvesiä ei päädy puhdistamolle menevän veden sekaan, eikä niitä tarvitse pumpata aluepumppaamoille.

Savututkimuksia käytetään varsinkin kunnallispuolella laajamittaiseen ensihavainnointiin eli kun pitää selvittää onko esimerkiksi ojasta tuleva rumpuputki kytketty viemäriin virheellisesti.
Savututkimuksen avulla pystytään tarkistamaan samalla kertaa laajakin viemäriverkosto ja viemäripisteiden väliset yhteydet. Myös syvät notkelmat ja suoranaiset tukokset havaitaan savun avulla helposti.

Säännöllinen huolto on paras tapa pitää viemäriverkosto kunnossa, sillä se pienentää tukosten sekä...
Lue lisää
Savua voidaan puhaltaa kiinteistöön esimerkiksi pihan jäteveden kokoojakaivosta. Savu täyttää viemärit nopeasti ja asukkaat tai työntekijät voivat raportoida havainnoista.
Ehjässä viemärijärjestelmässä savua tulee ulos ainoastaan viemärin tuuletusputkesta. Savun avulla löydetään helposti vuotavat tiivisteet ja muut mahdolliset vauriot. Menetelmä on turvallinen, sillä savu on vaaratonta sekä terveydelle että omaisuudelle.
Valitse kaupunki, niin näet sinua lähimmät yhteyshenkilöt
Myyntipäällikkö
Viemärihuolto, teollisuuspuhdistus ja vaarallinen jäte
Myyntipäällikkö
Teollisuuspuhdistus, viemärihuolto ja vaarallinen jäte
Asiakkuuspäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Myyntipäällikkö
Vaarallinen jäte, viemärihuolto ja teollisuuspuhdistus
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Viemärihuolto
Työnjohtaja
Viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Ajojärjestelijä
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Palvelupäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus
Työnjohtaja
Viemärihuolto ja teollisuuspuhdistus
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Kiireettömissä asioissa suosittelemme sähköistä asiointia, joka on käytössäsi ympäri vuorokauden.
Kiireellisissä asioissa suosittelemme olemaan yhteydessä puhelimitse.
Asiakaspalvelu ei käsittele laskutusasioita - laskutusasioissa ota yhteyttä laskutukseen
Tallennamme puhelut laadun varmistamiseksi ja asiakaspalvelumme kehittämiseksi.
Puhelun hinta on oman liittymäsi matkapuhelu- tai paikallisverkkomaksu, myös jonotusajalta.
Ulkomailta soitettaessa hinta on sama kuin puhelun hinta Suomeen.


Viemärien avaukset ja puhdistukset sekä kaivojen tyhjennykset niin hätätilanteissa kuin ennakoiden. Löydä oikea viemärihuollon palvelu pulmaasi ympäri Suomen.

Nesteiden ja lietteiden siirto-, puhallus- ja imutyöt hoituvat L&T:n kattavalla imuautokalustolla....

Tukkiutunut viemäri aiheuttaa hajuhaittoja ja pahimmillaan vesivahingon. Tilaa viemärin avaus...

L&T:ltä saat ammattitaidolla kaikki viemäriputkien ja -linjastojen puhdistuksen, pesun ja huuhtelun...

Estä viemärin jäätymisen aiheuttamat vesivahingot, putkirikot ja rakennevauriot. Tilaa viemärin...

Selvitä viemäriputkistojen toimintakunto ja ongelmakohdat helposti ja nopeasti. Tilaa L&T:ltä...

Tarkistuta prosessiputkistot, viemäriverkosto, vesijohtoverkosto ja ilmastointikanavat helposti ja...

Varmista uusien viemäreiden kunto ja toimivuus vuosiksi eteenpäin. Varaa L&T:ltä uuden viemärin...

Salaojien kuvaus auttaa selvittämään salaojien kunnon sekä paikallistamaan mahdolliset tukokset...

Viemäriverkoston savututkimus on kustannustehokkain tapa etsiä viemärin virheliitokset ja tukokset....

Pumppukaivojen ja jätevesipumppaamojen tyhjennys, puhdistus ja kuivanapito huoltotoimenpiteiden...

Kun tyhjennät öljynerotuskaivon vähintään kerran vuodessa, vältyt öljyvahingoilta ja pidät kaivot...

Älä päästä hiekkaa ja lietettä tukkimaan viemäreitä. Tilaa L&T:ltä hiekanerotuskaivon tyhjennys...

Vältä rasvan tukkima viemäriverkosto. Tilaa meiltä rasvanerotuskaivon tyhjennys ja takaa...

Milloin kiinteistösi sadevesikaivo on viimeksi tyhjennetty? Toimiva sadevesikaivo pitää pihasi...


Anna L&T:n imuautojen ja ammattilaisten hoitaa lokakaivojesi tyhjennys! Saat tyhjennyksen...
Ota yhteyttä
Tee tilaus viemäriverkoston savututkimuksesta
Pyydä tarjous viemäriverkoston savututkimuksesta

Kevätsateet ja lumien sulamisvedet kuljettavat sadevesikaivoihin hiekkaa, lehtiä ja roskia. Kaivon...

Säännöllinen huolto on paras tapa pitää viemäriverkosto kunnossa, sillä se pienentää tukosten sekä...

Huoltamaton erotinkaivo voi toimia aikansa, mutta se on yrittäjälle valtava riski. Häiriötön...