Huippukalusto ympäri Suomen
Valtakunnallinen viemärihuolto! Kalusto ja ammattitaito ulottuvat maan joka kolkkaan.

Tukkiutunut viemäri aiheuttaa hajuhaittoja ja pahimmillaan vesivahingon. Tilaa viemärin avaus hätätilanteisiin tai tulevien tukosten estämiseksi ympäri Suomen.
Valtakunnallinen viemärihuolto! Kalusto ja ammattitaito ulottuvat maan joka kolkkaan.
Saat arvion siitä, onko tukos kertaluontoinen vai rakennevirheen vuoksi toistuva.
Toimimme luotettavasti, vastuullisesti ja ammattitaidolla.

Tukkeutunut viemäri voi aiheuttaa hajuhaittoja ja vesivahinkoja, joten viemärin avauksessa nopeus on usein valttia. L&T avaa, pesee ja kuvaa viemärit ympäri Suomen.
Jos sama viemäri tukkeutuu toistuvasti, syy voi olla viemärin rakenteellinen vika. Karhea tai rasvoittunut viemäripinta puolestaan kertoo, että muut viemärit vaativat todennäköisesti samat huoltotoimenpiteet.

Viemärit rasvoittuvat ja sakkaantuvat käytössä. Siksi niiden säännöllinen puhdistus estää tukoksia, tulvimista ja siten myös kalliita päivystyskeikkoja. Muun muassa keittiön rasvainen jätevesi ja kylpyhuoneista viemäreihin kertyvät hiukset, pesuaineet ja hiekka voivat tukkia viemäristön.

L&T urakoi viemärihuoltoa Finavian omistamalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lentokenttä on...
Lue lisää
Jään aiheuttamat tukokset ovat tavallisia keväisin sulamisvesien aikaan. Jäätyneet tienalitusrummut, kiinteistöviemärit, ritiläkansien aukot ja pintavesikaivot avataan routasuuttimella, joka rikkoo jäätä veden voimalla.
Viemärin sulatus vaatii aina oikeanlaiset laitteet ja ammattitaitoa, jotta se ei aiheuta lisävahinkoja viemärille.
Kiireettömissä asioissa suosittelemme sähköistä asiointia, joka on käytössäsi ympäri vuorokauden.
Kiireellisissä asioissa suosittelemme olemaan yhteydessä puhelimitse.
Asiakaspalvelu ei käsittele laskutusasioita - laskutusasioissa ota yhteyttä laskutukseen
Tallennamme puhelut laadun varmistamiseksi ja asiakaspalvelumme kehittämiseksi.
Puhelun hinta on oman liittymäsi matkapuhelu- tai paikallisverkkomaksu, myös jonotusajalta.
Ulkomailta soitettaessa hinta on sama kuin puhelun hinta Suomeen.


Viemärien avaukset ja puhdistukset sekä kaivojen tyhjennykset niin hätätilanteissa kuin ennakoiden. Löydä oikea viemärihuollon palvelu pulmaasi ympäri Suomen.

Nesteiden ja lietteiden siirto-, puhallus- ja imutyöt hoituvat L&T:n kattavalla imuautokalustolla....

Tukkiutunut viemäri aiheuttaa hajuhaittoja ja pahimmillaan vesivahingon. Tilaa viemärin avaus...

L&T:ltä saat ammattitaidolla kaikki viemäriputkien ja -linjastojen puhdistuksen, pesun ja huuhtelun...

Estä viemärin jäätymisen aiheuttamat vesivahingot, putkirikot ja rakennevauriot. Tilaa viemärin...

Selvitä viemäriputkistojen toimintakunto ja ongelmakohdat helposti ja nopeasti. Tilaa L&T:ltä...

Tarkistuta prosessiputkistot, viemäriverkosto, vesijohtoverkosto ja ilmastointikanavat helposti ja...

Varmista uusien viemäreiden kunto ja toimivuus vuosiksi eteenpäin. Varaa L&T:ltä uuden viemärin...

Salaojien kuvaus auttaa selvittämään salaojien kunnon sekä paikallistamaan mahdolliset tukokset...

Viemäriverkoston savututkimus on kustannustehokkain tapa etsiä viemärin virheliitokset ja tukokset....

Pumppukaivojen ja jätevesipumppaamojen tyhjennys, puhdistus ja kuivanapito huoltotoimenpiteiden...

Kun tyhjennät öljynerotuskaivon vähintään kerran vuodessa, vältyt öljyvahingoilta ja pidät kaivot...

Älä päästä hiekkaa ja lietettä tukkimaan viemäreitä. Tilaa L&T:ltä hiekanerotuskaivon tyhjennys...

Vältä rasvan tukkima viemäriverkosto. Tilaa meiltä rasvanerotuskaivon tyhjennys ja takaa...

Milloin kiinteistösi sadevesikaivo on viimeksi tyhjennetty? Toimiva sadevesikaivo pitää pihasi...


Anna L&T:n imuautojen ja ammattilaisten hoitaa lokakaivojesi tyhjennys! Saat tyhjennyksen...
Valitse kaupunki, niin näet sinua lähimmät yhteyshenkilöt
Myyntipäällikkö
Viemärihuolto, teollisuuspuhdistus ja vaarallinen jäte
Myyntipäällikkö
Teollisuuspuhdistus, viemärihuolto ja vaarallinen jäte
Asiakkuuspäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Myyntipäällikkö
Vaarallinen jäte, viemärihuolto ja teollisuuspuhdistus
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Viemärihuolto
Työnjohtaja
Viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Ajojärjestelijä
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Palvelupäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus
Työnjohtaja
Viemärihuolto ja teollisuuspuhdistus
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Työnjohtaja
Viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Tuotantopäällikkö
Viemärihuolto
Työnjohtaja
Teollisuuspuhdistus ja viemärihuolto
Ota yhteyttä
Tilaa viemärin avaus
Pyydä tarjous viemärin avauksesta

Kevätsateet ja lumien sulamisvedet kuljettavat sadevesikaivoihin hiekkaa, lehtiä ja roskia. Kaivon...

Säännöllinen huolto on paras tapa pitää viemäriverkosto kunnossa, sillä se pienentää tukosten sekä...

Huoltamaton erotinkaivo voi toimia aikansa, mutta se on yrittäjälle valtava riski. Häiriötön...