Siirry sisältöön

Jakautuminen 2025

L&T jakautuu 4.12.2025 järjestetyn ylimääräisen yhtiökokouksen päätöksellä kahdeksi erilliseksi pörssiyhtiöksi, joista toinen keskittyy kiertotalouteen ja toinen kiinteistöpalveluihin. Jakautumisen täytäntöönpano on 31.12.2025.

Jakautumis- ja listalleottoesite julkaistu, lataa alta!

Lassila & Tikanojan osittaisjakautuminen

Yhtiön hallitus on esittänyt ja ylimääräinen yhtiökokous hyväksynyt, että Kiertotalousliiketoiminta eriytetään uuteen listattavaan yhtiöön, jonka nimeksi tulee Lassila & Tikanoja Oyj.

Nykyinen yhtiö vaihtaa nimensä Luotea Oyj:ksi ja keskittyy Kiinteistöpalveluliiketoimintaan.

Jakautumisaikataulu

1

Hallituksen päätös aloittaa jakautumissuunnittelu

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus päätti 13.12.2024 käynnistää suunnittelun yhtiön kiertotalousliiketoimintojen, eli Ympäristö- ja Teollisuuspalveluiden, ja kiinteistöpalveluliiketoimintojen eriyttämiseksi kahdeksi itsenäiseksi pörssiyhtiöksi.

2

Jakautumissuunnitelman hyväksyntä

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus hyväksyi 7.8.2025 jakautumissuunnitelman kiertotalousliiketoimintojen eriyttämiseksi uuteen pörssilistattavaan yhtiöön, jonka nimeksi tulee Lassila & Tikanoja Oyj. Yhtiön kiinteistöpalveluliiketoiminnot jäisivät jakautumisessa yhtiöön, ja yhtiö on tarkoitus nimetä jakautumisen yhteydessä uudelleen Luotea Oyj:ksi

3

Listalleottoesitteen julkistaminen

Lassila & Tikanoja julkisti jakautumis- ja listalleottoesitteen marraskuussa 2025 ennen jakautumisesta päättävää yhtiökokousta. Jakautumis- ja listalleottoesite sisältää yksityiskohtaisempia tietoja jakautumisesta ja uuden kiertotalousliiketoimintoyhtiön listautumisesta.

4

Pääomamarkkinapäivä

Lassila & Tikanoja järjesti pääomamarkkinapäivän 26. marraskuuta 2025.

6

Jakautumisen täytäntöönpano

Jakautumisen täytäntöönpano on 31.12.2025.

7

Kaupankäynnin aloitus

Kaupankäynnin uuden Lassila & Tikanoja Oyj:n osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsingissä arviolta 2. tammikuuta 2026 tai mahdollisimman pian sen jälkeen. 

Usein kysytyt kysymykset

Miksi liiketoiminnot aiotaan eriyttää?

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallituksen arvion mukaan kiertotalous- ja kiinteistöpalveluliiketoimintojen eriyttäminen kasvattaa omistaja-arvoa mahdollistamalla molemmille liiketoiminnoille kohdennettujen omien strategioiden ja kasvumahdollisuuksien tehokkaamman toteuttamisen.

Hallituksen arvion mukaan osittaisjakautumisen odotetaan parantavan uuden Lassila & Tikanojan ja Luotean liiketoiminnan suorituskykyä parantuvan ketteryyden, päätöksenteon eriyttämisen ja vahvemman johdon fokuksen kautta. Kahtena erillisenä yhtiönä uusi Lassila & Tikanoja ja Luotea ovat lisäksi asemoituneet kasvamaan nopeammin sekä orgaanisesti että epäorgaanisesti, tehokkaamman pääoman allokointistrategian ansiosta.

Hallitus uskoo, että jakautuminen kahdeksi erilliseksi yhtiöksi lisää yhtiöiden houkuttelevuutta ja helpottaa liiketoimintojen arvonmääritystä. Lisäksi eriyttäminen selkeyttää johtamista ja yksinkertaistaa yhtiöiden rakenteita sekä lisää läpinäkyvyyttä ja selkeyttää vastuita.

Mitkä liiketoiminnot aiotaan eriyttää?

Kiertotalousliiketoimintaan keskittyvään yhtiöön, jonka nimeksi tulee Lassila & Tikanoja Oyj, siirtyvät Suomessa ja Ruotsissa harjoitettavat jätehuolto- ja kierrätyspalvelut, vaarallisten jätteiden hallinta, prosessipuhdistus- ja viemärihuoltopalvelut sekä ympäristörakentamisen palvelut.

Kiinteistöpalveluliiketoimintaan keskittyvään yhtiöön, jonka nimeksi tulee Luotea Oyj, siirtyvät Suomessa ja Ruotsissa harjoitettavat palvelut kiinteistöille eli siivous- ja tukipalvelut, kiinteistönhuolto, kiinteistötekniikka, energiapalvelut sekä viherpalvelut piha- ja ulkoalueille.

Miten jakautumisen on suunniteltu etenevän?

Lassila & Tikanoja Oyj:n hallitus hyväksyi 7.8.2025 jakautumissuunnitelman kiertotalousliiketoimintojen eriyttämiseksi itsenäiseksi pörssilistattavaksi yhtiöksi.

Jakautuminen on ehdollinen Yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnälle, joka pidetään 4. joulukuuta 2025.

Jakautumisen suunniteltu täytäntöönpanopäivä on 31. joulukuuta 2025.

Yhtiö suunnittelee julkistavansa jakautumis- ja listalleottoesitteen marraskuussa 2025 ennen Jakautumisesta päättävää yhtiökokousta. Jakautumis- ja listalleottoesite tulee sisältämään yksityiskohtaisempia tietoja Jakautumisesta ja uuden kiertotalousliiketoimintoyhtiön listautumisesta.

Mitä johtajanimityksiä olette tehneet suunnittelun aloittamisen jälkeen?

Lassila & Tikanoja Oyj tiedotti 9. kesäkuuta 2025, että yhtiön hallitus on esittänyt Eero Hautaniemeä nimitettäväksi itsenäisen uuden Lassila & Tikanojan toimitusjohtajaksi ja Joni Sorsasta nimitettäväksi itsenäisen uuden Lassila & Tikanojan talousjohtajaksi, mikäli jakautuminen toteutetaan. 

Lisäksi yhtiö tiedotti 9. kesäkuuta 2025, että hallitus on esittänyt Antti Niitynpäätä nimitettäväksi Luotean toimitusjohtajaksi ja Mika Stirkkistä nimitettäväksi Luotean talousjohtajaksi.

Miten osakkeet jakautuvat?

Jakautuvan yhtiön osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena yhden (1) vastaanottavan yhtiön uuden osakkeen jokaista omistamaansa jakautuvan yhtiön osaketta kohden, eli jakautumisvastike annetaan jakautuvan yhtiön osakkeenomistajille heidän omistustensa mukaisessa suhteessa 1:1. Vastaanottavalla yhtiöllä on vastaava yksi (1) osakelaji kuin jakautuvalla yhtiöllä, eikä vastaanottavan yhtiön osakkeilla ole nimellisarvoa.

Yhtiön osakkeenomistajien osakeomistukset Luoteassa säilyvät ennallaan.

Voidaanko samoja jäseniä valita tulevaisuudessa molempien yhtiöiden hallituksiin?

Enemmistön hallitusten jäsenistä tulee olla riippumattomia ja itsenäisiä. Ehdotetuissa hallituksissa ei ole päällekkäisyyksiä.

Onko jakautumiselle suurimpien osakkeenomistajien tuki?

Tietyt Lassila & Tikanoja Oyj:n suurimmat osakkeenomistajat, mukaan lukien Evald ja Hilda Nissin säätiö, Nordea Investment Management AB (toimii sijoitusrahaston hoitajana Nordea Småbolagsfond Norden-, Nordea 1 – Nordic Small Cap Fund- sekä Nordea Invest Nordic Small Cap Fund -rahastojen puolesta), Juhani Maijala, Heikki Bergholm, Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma, Mikko Maijala ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, jotka omistavat yhteensä noin 27,59 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat tietyin tavanomaisin edellytyksin peruuttamattomasti sitoutuneet osallistumaan yhtiön ylimääräiseen yhtiökokoukseen ja äänestämään jakautumisen puolesta.

Millä nimillä yhtiöt jatkavat?

Jakautumissuunnitelman mukaan yhtiö jakautuisi siten, että kiertotalousliiketoiminta siirtyisi jakatumisen yhteydessä perustettavaan uuteen, itsenäiseen yhtiöön, jonka nimeksi tulisi Lassila & Tikanoja Oyj.

Yhtiön kiinteistöpalveluliiketoiminnot jäisivät jakautumisessa yhtiöön, ja yhtiö on tarkoitus nimetä jakautumisen yhteydessä uudelleen Luotea Oyj:ksi