Helsinki, Suomi, 2012-02-09 08:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) --
Lassila & Tikanoja on 18.12.2006 allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti lunastanut loput 30 prosenttia L&T Biowatti Oy:n osakekannasta.
Lassila & Tikanoja osti osake-enemmistön Biowatti Oy:n osakekannasta yhtiön toimivalta johdolta vuonna 2006. Samalla L&T sitoutui ostamaan loput yhtiön osakkeista 28.2.2012.
Osakekannan ostosta kirjattiin sopimuksentekohetkellä konsernitilinpäätöksessä hankintahinnaksi sadan prosentin mukainen osuus. Tuloksesta tai omasta pääomasta ei erotettu vähemmistöosuutta, vaan arvio 30 prosentin kauppahinnasta kirjattiin lyhytaikaiseksi lainaksi.
LASSILA & TIKANOJA OYJ
Ville Rantala
talousjohtaja
Lisätietoja:
talousjohtaja, toimialajohtaja, Uusiutuvat energialähteet Ville Rantala, puh. 050 385 1442
Head of Treasury & IR Keijo Keränen, puh. 050 385 6957
Lassila & Tikanoja on erikoistunut ympäristönhuoltoon sekä kiinteistöjen ja laitosten tukipalveluihin. Yhtiö on merkittävä puupohjaisten biopolttoaineiden, kierrätyspolttoaineiden ja uusioraaka-aineiden toimittaja. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa, Latviassa ja Venäjällä. L&T:n liikevaihto vuonna 2011 oli 652 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää 9 500 henkilöä. L&T on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lassila-tikanoja.com