Koronavirus on lisännyt epidemiasiivouksen tarvetta. Kun ollaan tekemisissä mahdollisesti koronaviruksen saastuttamien tilojen kanssa, siivoojien tartuntariski on luonnollisesti tavallista korkeampi. Huolellisella varustautumisella ja toiminnalla tämä riski voidaan kuitenkin minimoida.
Miten L&T varmistaa siivoojiensa työturvallisuuden, kun siivotaan mahdollisesti kontaminoituneita tiloja esimerkiksi sairaaloissa?
Kaikki alkaa huolellisella työn suunnittelulla. Ennen tositoimiin ryhtymistä siivoojat suojautuvat asianmukaisesti.
“Epidemiasiivoojat pukeutuvat tietenkin tehtävän ja tehdyn riskienarvioinnin edellyttämällä tavalla. Se tarkoittaa muun muassa koko vartalon hiuksia myöten peittävää suojahaalaria, suojalaseja, hansikkaita ja hengityssuojaimia”, kertoo L&T:n siivouksen laatumestari Satu Eriksson .
Suojavarusteita ei voi pukea ylleen sattumanvaraisella tyylillä, vaan sitä varten on tarkka ohjeistus. Kattavatkin varusteet suojaavat henkilön kunnolla vain oikein käytettynä.
Miten suojavarusteet riisutaan turvallisesti?
Koska suojavarusteet toimivat siivoojan suojakilpenä itse siivouksen aikana, suurin tartuntariski on Erikssonin mukaan suojavarusteiden riisumisessa. Riisumiseen on olemassa tarkka ohje, jolla estetään viruksen tai muun mikrobin siirtyminen saastuneista varusteista varusteiden alla oleviin vaatteisiin, iholle tai hengitysteihin.
“Suojavarusteiden oikeaoppinen riisuminen on turvallisuuden kannalta aivan yhtä tärkeää kuin suojautuminen itse siivouksen aikana”, Eriksson tähdentää.
Jokaiseen pieneenkin epidemiasiivoustehtävään osallistuu aina vähintään kaksi siivoojaa, jotta varusteiden riisuminen voidaan tehdä turvallisesti parityöskentelynä.
Siivoojilla on kahdet suojakäsineet päällekkäin, jotta kontaminoituneet käsineet voidaan riisua ja hävittää ilman tartuntariskiä.
Myös käytettyjen suojavarusteiden oikeaoppinen hävittäminen kuuluu kokonaisuuteen. Sitä varten siivoojilla on kaksi värikoodattua jätesäkkiä: sisempään säkkiin laitetaan käytetyt suojavarusteet, ja tämän säkin päälle asetettavalla toisella säkillä varmistetaan, että jätteiden käsittely on turvallista myös ulkopuolisille.
Kestokäyttöiset suojavarusteet, kuten suojalasit, desinfioidaan huolellisesti jokaisen käyttökerran jälkeen.
Siivous suunnitellaan aina kohteen mukaan
Eriksson muistuttaa, että jokainen siivouskohde on erilainen. Siinä missä vaikkapa sairaalassa desinfioitavat kosketuspinnat ovat suhteellisen selkeitä ja loogisia, esimerkiksi päiväkodissa tai neuvolassa taas lähes kaikki on kosketuspintaa – lattioita myöten.
“Voidaan olettaa, että aikuiset eivät konttaa lattioilla tai näpelöi tuolinjalkoja, mutta päiväkoti-ikäisille sama logiikka ei toimi. Tämä täytyy huomioida siivouksen suunnittelussa ja toteutuksessa”, Eriksson kertoo.
Erilaisia epidemiasiivouskohteita on koronaepidemian kuluessa ollut melkoinen kirjo, ajoneuvoista ravintoloihin. Tämä on pakottanut tiimin miettimään ja opettelemaan uudenlaisia toimintatapoja. Kaikki skenaariot eivät ole toteutuneet, mutta varautumissuunnitelmia on tehty laajalla skaalalla eri tyyppisiin, hyvinkin haastaviin kohteisiin.
Suojavarusteiden riittävyys on epidemiasiivouksen ehdoton edellytys
Uutisissa on kevään mittaan puhuttu paljon suojamaskien, käsidesin ja muiden suojavarusteiden saatavuudesta. Erikssonin mukaan L&T:n epidemiaiskuryhmän siivoojille suojavarusteita on riittänyt. Myöskään käytännön harjoittelusta ei ole tarvinnut nipistää, sillä varusteita on ollut koko ajan tarpeeksi saatavilla.
L&T:n Laatu- ja turvallisuuspäällikkö Tuija Helsky kertoo suojavarustehankintojen aiheuttaneen epidemian alkuvaiheessa haasteita, mutta hankintaosaston aktiivisella otteella L&T löysi uusia hankintakanavia ja pystyi näin varmistamaan, että jokaisella L&T:n iskuryhmällä oli tehtävänmukaiset suojaimet kaikissa epidemiasiivouksissaan.
“Opimme tästä, että myös meillä itsellämme on syytä olla aina riittävä varmuusvarasto suojavarusteita varmistaaksemme työn turvallisen tekemisen kaikissa tilanteissa”, Helsky kertoo.
Koronatilanne on uusi, mutta ei uniikki
Epidemiasiivous ei ole L&T:lle uusi tuttavuus, vaikka nyt oppeja on jouduttu soveltamaan käytäntöön paljon normaalioloja tiiviimmällä tahdilla.
“Korona on poikkeustilanne kaikilla mahdollisilla mittareilla, mutta vastaavia tehtäviä on toki ollut aikaisemminkin – ebola-uhkaan varustautumisesta salmonellasiivouksiin”, Helsky muistuttaa.
Epidemiasiivouksen iskuryhmät on perehdytetty nimenomaan koronaviruksen kaltaisia poikkeustilanteita varten, mutta kaikki L&T:n siivoojat koulutetaan välttämään tartuntariskejä. Esimerkiksi eritesiivouksia tehdään normaalitilanteessakin – sellainen tehtävä voi tulla vastaan kenelle tahansa ja missä siivouskohteessa tahansa, ja kaikissa ihmisen eritteissä on omat tartuntariskinsä.
“Siivoojiemme terveys on meille äärimmäisen tärkeää, joten teemme kaikkemme, että työskentely olisi turvallista niin normaalissa siivouksessa kuin haastavammassa epidemiasiivouksessa”, Helsky painottaa.
Näin kutsut L&T:n iskuryhmän paikalle
L&T:n iskuryhmän voit kutsua paikalle 24/7-päivystyspuhelimesta
010 636 2130
Puhelun hintatiedot
Kaipaatko lisätietoja?
Koronavirukseen liittyvistä palveluistamme:
Koronavirustietopaketti asiakkaille
Käyttämistämme TECCare® -desinfiointiaineista ja -menetelmistä:
Minna Cooper, liiketoimintapäällikkö
Sosiaali- ja terveysalan kiinteistö- ja tukipalvelut
minna.cooper@lassila-tikanoja.fi
Joko teillä palaillaan osittain tai kokonaan etätöistä toimistolle? Vai oletteko olleet toimistolla koko epidemian ajan? Jos turvavälit ja turvalliset toimintatavat mietityttävät, lataa tästä maksuton opas uudessa arjessa työskentelyn tueksi.